Miltä näyttää 1800-luvun Google? Assassin’s Creed havainnollistaa

Assassin's Creed Syndicaten tuore mainoskampanja visioi nykyajan hakukoneet 1800-luvun höyrykäyttöisinä jätteinä.

4.10.2015 10:49

1800-luvun Lontooseen sijoittuvan Assassin’s Creed Syndicaten uusi mainoskampanja viskaa nykyajan mukavuudet ajassa taaksepäin.

Syndicaten henkeen sopivasti sarjan uusi markkinointitemppu visioi Googlen kaltaiset hakukoneet parin vuosisadan takaisina höyrykäyttöisinä jätteinä. Rattaat ja männät ryskyvät, kun kone kaivelee hakutuloksia kirjastojen kätköistä, ja valmiit sivustot heijastetaan tietokoneen ruudun sijaan suurelle valkokankaalle. 

Hakutulokset ovat toki niin ikään ajalle sopivia: verkkolääkärit neuvovat lavantaudin oireiden tunnistamisessa ja hoikiksi halajaville naisille mainostetaan sisuskalut kasaan rusentavia korsetteja. Koneen syövereistä löytyy myös aikalaisten aikuisviihdettä – hekumalliset otokset naisten polvista ja nilkoista viihdyttäisivät 1800-lukulaisia herrasmiehiä varmasti pitkään. 

Tulosten sekaan eksyvien uutisotsikoiden perusteella voi päätellä jonkin verran myös itse Syndicaten menosta. Temppeliherroista tietoa etsiessä hakukone menee kuitenkin lukkoon: ilmeisesti tietokannat eivät kanna triviaa Lontoon rauhaa uhkaavista salaseuroista.

Hakukonetta voi kokeilla itse täällä.

Assassin’s Creed Syndicate ilmestyy PlayStation 4:lle ja Xbox Onelle 23. lokakuuta. Pelin pc-versio seuraa myöhemmin perässä 19. marraskuuta.

Lähde: Assassin’s Creed Syndicate

Lisää luettavaa