Huhu: EA:n FIFA-pelisarjasta tulee EA Sports Football Club

EA:n kerrotaan vahvistaneen FIFA-pelisarjan nimenvaihdoksen.

27.3.2022 09:11

Pelijätti EA on vahvistanut FIFA-pelisarjan nimenmuutoksen, huhut kertovat.

EA:n rahasammoksi muodostuneen FIFA-pelisarjan kerrottiin jo viime vuonna jättävän todennäköisesti kansainvälisen jalkapalloliiton lisenssin taakseen. Viime syksynä julkisuuteen tulleen tavaramerkkirekisteröinnin uumoiltiin enteilevän pelisarjan nimenmuutosta EA Sports FC:ksi, mihin on nyt saatu vahvistusta myös yhtiön sisäistä lähteistä.

Pelitoimittaja Jeff Grubb on kertonut tuoreimmassa podcastissaan saaneensa lähteistään tiedon, jonka mukaan EA olisi nimeämässä jalkapallopeliään EA Sports Football Clubiksi. Nimenmuutoksen ajankohdasta on kuitenkin vielä epäselvyyttä, sillä aikaisempien tietojen mukaan tämänvuotinen peli kantaisi vielä FIFA-lisenssiä ja olisi näin ollen nimeltään FIFA 23.

EA ei toistaiseksi ole paljastanut FIFA-pelisarjan tulevaa nimeä julkisuuteen. Studio on kuitenkin antanut ymmärtää sekä julkisessa että sisäisessä viestinnässään jättävänsä FIFA:n taakseen lähitulevaisuudessa.

Lähde: VGC

Lisää luettavaa