Bethesda on vahvistanut Fallout 76:n uuden Infestations-päivityksen yhteydessä, että vuonna 2018 ilmestyneen toimintaroolipelin PS5- ja Xbox Series X/S -versioiden julkaisu lähestyy.

Lue myös: Fallout 76:n kehitystiimi tutkii mahdollisuutta alustojen väliselle pelaamiselle – varoittaa kuitenkin suurista teknisistä esteistä

Fallout 76:n nykyisen konsolisukupolven versioiden avoin testaus on parhaillaan käynnissä. Pelin omistavat voivat nyt ladata testiversiot PS5:lle ja Xbox Series X/S:lle omien alustojensa digitaalisista kaupoista.

Bethesdan tavoitteena on julkaista lopullinen päivitys PS5:n ja Xbox Series X/S:n osalta myöhemmin tämän kesän aikana, mikäli testauksen aikana ei ilmene merkittäviä ongelmia.

Uudet konsoliversiot sisältävät muun muassa parannellun piirtoetäisyyden, aiempaa hiotummat varjoefektit, 4K-resoluution Xbox Series X:llä ja PS5 Prolla sekä ruudunpäivityksen osalta tavoitteellisen 60 kuvan sekuntinopeuden. Mukana on myös kuvanlaatua parantava VRR-tuki yhteensopiville näytöille.

Fallout 76:n pelaajat pystyvät lunastamaan Infestations-ilmaispäivityksen myötä päivittäisiä palkintoja kaikilla alustoilla maanantaihin 15. kesäkuuta asti.

Päivityksen asentamisen jälkeen pelattavissa olevissa tehtävissä päästään torjumaan Infestitations-tartuntoja, rakentamaan ja valmistamaan erilaisia tarvikkeita sekä selviytymään joutomaalla. Päivittäisten palkintojen lunastaminen edellyttää Falloutin 76 -pelin omistamista ja Bethesda.net-käyttäjätiliä.

Youtube video

Lähde: Eurogamer, Bethesda, PlayStation

Lue myös: Fablen julkaisupäivä paljastui

Lue myös: Marvel’s Wolverine ei ole avoimen maailman pelikokemus – Insomniac Games kertoo tulevan supersankaripelinsä rakenteesta

Lue myös: Sony paljasti lisätietoa PS5:n ensimmäisistä virallisista langattomista stereokaiuttimista – tällaisia ominaisuuksia on luvassa