Jättijulkaisija Ubisoft on kertonut tuovansa kevään aikana PAL-alueille vielä kaksi uutta Final Fantasya. Yhtiö julkaisee Pohjoismaiden lisäksi Ranskassa, Benelux-maissa ja Oseaniassa kaksi DS-fantasiaa.

uk_battle_002.jpg

Toinen peleistä on sarjan ”puuttuva osa”, Final Fantasy III. Kyseessä on ensimmäinen Euroopassa julkaistava versio tästä harvinaisuudesta. Alkuperäistä pakettia on päivitetty niin graafisesti kuin sisällöllisestikin. Pelissä navigoiminen onnistuu helposti kosketuskynällä. Nintendon Wi-Fi-yhteydetkin ovat kovassa käytössä, sillä pelaajat voivat olla yhteyksissä toisiinsa verkon välityksellä.

uk_event_001.jpg

Kauppoihin saapuu myös mielenkiintoinen Final Fantasy Fables: Chocobo Tales. Mini- ja mikropeleihin perustuvassa pelissä lähdetään pelastamaan sankariksi tituleeratun chocobon ystäviä, jotka ovat jääneet loukkuun taianomaisiin kuvakirjoihin. Kaiken takana on pahamaineinen Bebuzzu-noita. Yksinpelin lisäksi Chocobo Tales mahdollistaa moninpelin maksimissaan neljän pelaajan kesken.

Final Fantasy III rantautuu PAL-alueille 4. toukokuuta. Chocobo Talesia saadaan odotella toukokuun loppupuolelle.

Lisää luettavaa