Maineikas emulaattoriohjelma Dolphin on tehnyt erikoislaatuisen harppauksen toiminnoillaan. GameCube- ja Wii-pelien pyörittämiseen teräväpiirtona erikoistunut softa osaa jäljitellä nykyään Wiin toimintaa jo niinkin yksityiskohtaisella tasolla, että se pystyy yhdistämään itsensä Nintendon viralliseen Wii-pelilatauskauppaan.
Uuden ominaisuuden voimin Dolphin tukee nyt periaatteessa siis mahdollisuutta ostaa ja ladata pelejä Nintendolta virallisesti oikeaa rahaa käyttämällä. Saavutus onkin paikoin jopa ironisen kiehtova, sillä kolmansien osapuolien emulaattoreita ajatellaan usein lähinnä piratismia edistävänä asiana.
– Pääsy siihen pisteeseen, että pystyimme tekemään ostoksia Dolphinilla oli pitkä ja sekava. Muutamia viikkoja sitten emme pystyneet saamaan yhteyttä edes päivityspalvelimille, eikä meillä ollut juuri tietoa, että miksi, Dolphin-kehittäjä JMC47 kertoo emulaattorin kotisivuilla.
Havainnollistava esimerkki ominaisuuden toiminnasta on nähtävissä alla olevasta videosta. Samaisessa videossa esille nousee myös joukko muita Dolphiniin hiljattain saatuja uusia kehitysaskelia.
Muistaa toki kannattaa, että Nintendolla itsellään ei ole mitään tekemistä Dolphinin kehityksen kanssa.

Lähde: Dolphin (kotisivu), Polygon