Etsi
Minun ensimmäiset kymmenen pelituntiani kuluivat todella iloisissa merkeissä ihastellessani sitä, miten rakkaudella peliä on selvästi suunniteltu.
Pelin tarina omaa psykologista syvyyttä, pitää otteessaan ja tarjoaa ajateltavaa dekkarimaisista aivopähkinöistä kiinnostuneille.
Hyvän simulaation tuntomerkki on se, ettei se ole enää hauskaa. Tai oikeammin pitäisi sanoa, ettei se tunnu leikiltä. Tämä pätee War of the Rosesiin.
Kun normaalisti rooliseikkailuissa ihmiset ovat pahojen örkkien vainoamia, Of Orcs and Menin maailmassa vallanjanoinen ihmiskeisari on lähtenyt julmalle sotaretkelle viattomia viherihoja vastaan orjuuttaen tai tuhoten suurimman osan koko rodusta.
Assassin’s Creedin pelaaminen ei ole koskaan tuntunut näin tyydyttävältä.
Pelattavuus ei peity räjähtävään pintaremonttiin, sillä XCOM uudistaa yksityiskohtia pysyen uskollisena esikuvansa hengelle. Konsoleilla ei tämän tason strategiaa ole nähty koskaan.
Tässä avaruusmatkassa on tuntemattomaan sukeltamisen charmia, jota pystyi aikoinaan haistelemaan Star Control 2:ssa ja sittemmin tuntemattomammassa Weird Worldsissa.
Resident Evil 6 panostaa sisällön määrään ja vaihtelevuuteen, mutta uudistukset eivät aina onnistu parantamaan pelikokemusta tutusta kaavasta.
F1 2012 on edelleen laadukkaasti toteutettu, mutta aiempia pelejä tahkonneelle se tuntuu valitettavan tutulta.
Sellainen on Steamin mahti, että sen etusivulle pääsy nostaa epäkaupallisimmankin indietuotannon parrasvaloihin.
