Etsi
Sony saattaa valmistautua jälleen yhden varsin erikoisen pelin julkaisuun.
Myös Sega tietää, miten myyntikäyriin saadaan puhtia.
Call of Duty -pelisarjan seuraava osa saatetaan paljastaa virallisesti jo aivan piakkoin.
Ranskan presidenttiehdokas François Bayrou lähestyy äänestäjiä pelaajien kannalta varsin mielenkiintoisella tavalla.
Tekken-sarjaan lienee turha odottaa maksullisia lisähahmoja. Mieshahmoille suunnatut bikiniasusteet ovatkin sitten asia erikseen.
Sony jatkaa Vitan tukemista edelleen myös ilmaisilla sovelluksilla.
Yhdysvaltalaisessa Conan-talkshowssa nähtiin odotetusti myös osio, joka käsitteli eilen julkaisupäivän saanutta Halo 4:ää.
SSX saa ensi kuun alussa uutta lisäsisältöä, joka on hakenut inspiraatiota aiemmista sarjan osista.
Baldur's Gate -pelejä nykypäivään päivittävällä Beamdogilla ei ole mukavia muistoja Nintendosta.
Microsoft on luvannut täksi päiväksi Halo 4 -aiheisia uutisia, joilla on jotain tekemistä Conan O'Brienin Team Coco -ryhmän kanssa.
Nintendo on hyvin pitkälti varmistanut Pikminin olevan näytillä E3:ssa yhdessä uuden Mario-pelin kanssa.
Electronic Artsin huhutaan leikkaavan satamäärin työpaikkoja. Yhtiö itse kiistää asian.
Crysis 3 on nyt julkistettu virallisesti. Samalla pelistä saatiin ensimmäiset tiedot sekä kuvat.