Tony Hawk’s Pro Skater 1+2 -arvostelu on julkaistu alkujaan Pelaaja-lehden lokakuun 2020 numerossa 215. Tuoreimpien arvostelujen tasalla pysyt tilaamalla lehden täältä!
Haukka lentää jälleen!
Tony Hawk’s Pro Skater -pelisarjalla ei ole mennyt erityisen vahvasti lähes pariinkymmeneen vuoteen. Vaikka ensimmäiset viisi osaa olivatkin aivan nerokkaan loistavia pelejä, siitä eteenpäin sarja oli vuodesta toiseen hienoisessa alamäessä ja lopulta rysähti pohjamutiin oikein kunnolla. Lopulta kun Neversoft pantiin pois kehittäjän pallilta ja korvattiin Robomodolla, sarja onnistui saavuttamaan vielä uuden hirveyden tason ja käytännössä jokainen uusi osa oli edellistä kamalampi jollain tavalla.
Niinpä kun kuulin Activisionin tuovan Tony Hawk’s -sarjan takaisin, olin aluksi superinnoissani ja sitten kauhuissani. Neversoft viilasi ja höyläsi pelisarjan pelattavuuden niin lähelle täydellisyyttä jokaisella osa-alueella, että ei varmasti olisi mikään kevyt urakka saada samaa laatua uuteen peliin, joka toimii uudella moottorilla ja ihan eri alustalla.
Jollain ihmeen konstilla Vicarious Visions on kuitenkin onnistunut tehtävässä lähes täydellisesti. Epäilen noituutta ja mustaa magiaa. Viimeinkin saamme uuden Tony Hawk’s -pelin, joka ei pelkästään ole hyvä vaan suorastaan erinomainen.
Suurin pelkoni oli, ettei peli pyöri tarpeeksi nopeasti. PS2-aikaiset sarjan osat olivat ruudunpäivitykseltään todella sulavia ja toiminta nopeaa. Myöhemmät osat uudemmilla konsoleilla olivat hitaita kuin mudassa olisi skeitannut, mutta Tony Hawk’s Pro Skater 1+2 pyörii lähes virheettömästi. Skeittaaja liikkuu vauhdilla, eikä ruudunpäivityksessäkään ole valittamista.
Palaset alkavat loksahdella kohdalleen, kun pelattavuuskin on taattua laatua. Vaikka peli on numeroitu 1+2, se sisältää kuitenkin kaikki uudempien osien kikat. Ramppiin hypättyään komboa voi jatkaa tekemällä revertin. Myös rampista toiseen vaihtaminen eli spine transfer on mukana, samoin kuin rampin päältä tiputtautuminen eli acid drop. Omaa manualiaan voi boostata flatland-tempuilla, ja jopa tuplanäpäytykset toimivat niin grindeissa kuin flipeissä ja grabeissäkin. Mitään näistä ei siis löytynyt alun perin kahdesta ensimmäisestä osasta, mutta ilman niitä Tony Hawkin pelaaminen ei vain yksinkertaisesti tunnu samalta.
Career-pelitila sisältää erilliset osiot Tony Hawk’s Pro Skater 1:lle ja 2:lle. Tehtävät ovat pienoinen pettymys, sillä ne ovat yksitoikkoisia ja käytännössä samoja jokaisessa kentässä. Aina kerätään kolme eritasoista pistehaastetta ja kombohaaste sekä etsitään kenttään piilotetut kohteet, kuten nukkuvia juoppoja, School-kentän käytäväpasseja tai S-K-A-T-E-kirjaimia. Kaava on aina sama. Toki juuri näitä ne tehtävät olivat myös kahdessa ensimmäisessä alkuperäispelissä, mutta uudempien osien monipuolisemmat ja humoristisemmat tehtävät olisivat maistuneet paremmin. Careeria ei onneksi tarvitse vääntää jokaisella skeittaajalla erikseen. Tehtävät suoritetaan vain kerran, mutta jokaisella skeittaajalla on kerättävä kykyjä kasvattavat Stats-pisteet erikseen.
Kenttiä on kunnioitettava määrä, ja kaikki ykkösen ja kakkosen kentät on käännetty peliin alkuperäisille uskollisesti. Graafisia muutoksia on tehty melko rohkeastikin, mutta ne ovat oikeastaan kaikki täysin hyväksyttäviä ja onnistuneita. Esimerkiksi Burnside-skeittipuiston rankkasade on upeaa katsottavaa. Mall-kauppakeskus on ränsistynyt pahasti, onhan avajaisista aikaa jo vuosikymmeniä. Bullring-kentässä lentelee taivaalla lennokkeja, mutta kehää kiertävä härkä on edelleen paikalla jyräämässä varomattoman skeittaajan.
Verkkomoninpelit ovat pelisarjan fanille hauskaa ajanvietettä, mutta pelimuotoja on turhan vähän. Pelaaja saa valita, ottaako rennomman Jam-session vai ammattimaisemmille tahkoajille tarkoitetun Competitiven. Sisällöltään Jam ja Competitive ovat täsmälleen samat, mutta Competitive laskee pelaajan saavuttamat ykkössijat ja pitää niistä tulostaulukkoja. Moninpelimuotoina toimivat pistekilpa ja kombokilpa sekä perinteisinä versioina että nopeuskisoina. Oma suosikkini on Graffiti, jossa jokaisen rampin, grindin, boksin ja altaan voi maalata omalla värillään tekemällä siinä tempun. Kohde maalautuu sen pelaajan värin mukaan, joka on tempullaan saavuttanut suurimman pistemäärän. On mahtavaa vetäistä parin miljoonan kombo, jonka varrella maalaa kauhean määrän paikkoja, ja sitten vain odotella, pystyykö joku sen ylittämään.
Olisin kuitenkin kaivannut niitä mielikuvituksellisempiakin moninpelimuotoja. Nyt vain kilpaillaan pistekisaa erilaisin variaatioin, jotka eivät edes ole kamalan kekseliäitä. Vaikka kaikki onkin toimivaa, samoja haasteita jyystäessä alkaa kaivata edes jonkinlaista vaihtelua sinne tänne.
Mukana on myös jaetun ruudun moninpeli, jossa on nettimoninpelimuotojen lisäksi kahdestaan pelattavaksi suunniteltu Horse. Siinä tehdään vuoropohjaisesti temput, ja kehnommat pisteet saanut pelaaja saa kirjaimen. Tarjolla on myös hippa, jossa toinen pelaajista skeittaa karkuun ja toinen koettaa ottaa kiinni. Erityisesti Horse ilahduttaa, sillä sitä tuli pelattua paljon alkuperäisissä peleissä – aikana ennen nettipelejä.
Pelin varsinainen sydän on kuitenkin piste-ennätysten tahkoaminen jokaiseen kenttään. Kenttäsuunnittelu on peräisin peleistä, joissa kaikki modernit Hawk-temput eivät olleet vielä mahdollisia, joten sekopäisimmät paikat isoihin vert, revert, grindaus ja repeat -linjoihin ovat hieman kiven alla. Tämä tosin voi olla ihan hyväkin asia, sillä nyt pelaajat joutuvat oikeasti pähkäilemään ja pinnistelemään kunnolla löytääkseen kovimmat kombokeitaat.
Pistejahtiin lähtiessä viimeistään selviää, onko Vicarious Visionsin Tony Hawk -versiointi sillä tasolla kuin sen kuuluu olla. Perushommat, kuten Career-tehtävät, eivät vielä koettele pelattavuutta siinä määrin kuin neljän miljoonan kombon vetäiseminen. Tony Hawk’s Pro Skater 1+2 selvittää kuitenkin tämän testin lähes täydellisesti, sillä kaikki tuntuu napsahtavan kohdilleen juuri niin kuin alkuperäisissäkin peleissä. Vicarious Visionsilla on selvästi ollut tiimissä mukana vannoutuneita faneja, sillä pienimmätkin asiat tuntuvat toimivan juuri kuten niiden odottaakin toimivan. Isoimmissa komboissa on vältettävä turhan pitkiä grindauksia tasapainon säilyttämiseksi, ramppiin saa vauhtia ajoittamalla grindit ja manualit oikein, ja pidemmän kombon jatkuessa ramppiin laskeutuessa täytyy hypätä ollie heti revertin jälkeen, jotta skeitti jatkaisi rullaustaan.
Vaikka en aivan uskonut enää pelaavani loistavaa Tony Hawk’s –peliä, epäily on nyt muuttunut iloiseksi innoksi. Saan ohjastaa tuttuja legendaarisia skeittaajia tutuissa kentissä, tehdä sekopäisiä temppuyhdistelmiä, pamauttaa sen ysisatasen ilmoille ja vapista jännityksessä, kun vielä jatkan manualilla kohti seuraavaa portaikon kaidetta, vaikka tasapainomittari heiluu jo todella villisti. Tällaisen kokemuksen luominen uudelleen näin täydellisesti on varmasti ollut painajaismainen urakka, mutta onneksi se vaiva nähtiin. Viimeinkin pääsen eroon jokaöisistä painajaisista, jotka ovat vaivanneet umpisurkean Tony Hawk’s Pro Skater 5:n julkaisusta lähtien. Sille annettu 1/10 pistettä oli juuri sitä mitä se ansaitsi, mutta tämä teos saa kahdeksan pistettä enemmän!