Työ sinut vapauttakoon
Toveri! Maailma on kokenut turmiollisen kohtalon. Tieteellisen kokeen epäonnistuttua planeettamme peittyi lasimaiseen massaan, jonka maho pinta kuhisee vaaroja. Ihmisyys on kuitenkin nousemassa feeniksin lailla eilispäivän tuhkasta. Ylväs yhteinen tehtävämme on saada sivilisaation viimeiset saarekkeet kukoistamaan keräämällä eteemme levittäytyvän kuoleman valtameren syövereistä resursseja. Kiristä siis vyösi ja tartu hakkuusi. Ravitkoon jokainen tuskalla pusertamasi hikipisara uuden maailmamme maaperää!
The Tomorrow Children on äkkivääräksi Minecraft-johdannaiseksi naamioitu dystopia-arjen simulaatio, jonka raameina toimii vinksahtanut visio tuomiopäivän kynnyksen yli valahtaneesta tulevaisuudesta. Pelin sosialismin kultakauden työmyyräihanteista ammentava maailmankuva on velkaa niin George Orwellille kuin Aldous Huxleyllekin, ja ihon alle kiemurtelevaa kerrontaa täplittää piikikäs musta huumori.
Pelaaja ohjastaa Margaret Keanen maalauksia muistuttavaa isosilmäistä kloonityöntekijää, jonka tehtävä on saada oma yksilöllinen saarekkeensa kuhisemaan elämää laajentamalla maapläntin rakennus- ja asukaskirjoa. Mitä enemmän palveluja on tarjolla, sitä enemmän populaa kopistelee asuinsijoille. Mitä enemmän asukkaita saa houkuteltua tiluksilleen, sitä enemmän vaihtoehtoja pelaajalla on rakennusten suhteen. Piiri pieni pyörii.
Pelin varsinainen työsarka on suorastaan ahdistavan arkista ja kylmäkiskoista puurtamista. Pelaaja siirtyy asutuskeskuksesta satunnaisesti tyhjyyteen ilmestyville resurssisaarekkeille leijuvan bussin kyydissä, antaa hakulle ja lapiolle kyytiä, täyttää pikkiriikkisen reppunsa ja roudaa resurssit lastauslaiturille. Resursseja kerätään, kunnes peukaloista katoaa tunto, sitten hypätään taas bussin kyytiin, puretaan lasti asutussaarekkeen säilytyslaitureille ja… toistetaan.
Kommunistihengessä kun aherretaan, pytinkejä ei suinkaan pystytellä yksikseen. Peli jakaa pelaajat palvelimille, ja vaikka muiden kloonien kanssa ei varsinaisesti voi sosialiseerata, kerätyt resurssit ovat yhteisiä. Täten vastuu saarekkeen hyvinvoinnista lepää kaikkien palvelimella häärivien padin jatkeiden harteilla, mikä istuttaa peliin yhteisöllisyyden henkeä.
Ikävä kyllä The Tomorrow Children kärsii useista teknisistä lapsuksista. Nettikoodi natisee toistuvasti, ja siirtymä alkuvalikosta pelitapahtumiin on toisinaan tuskastuttavan pitkä prosessi. Pelimekaniikan yskäisyt kuitenkin kalpenevat pelin synkimmän helmasynnin edessä, sillä The Tomorrow Children on poikkeuksellisen kehno ohjastamaan mekaniikkansa hienostuneempien sävyjen saloihin. Lyhyenläntä opetusosio käy hädin tuskin pintaraapaisusta, ja valtaosa pelin ominaisuuksista on opeteltava joko kolkkoja opasteruutuja tuijotellen tai kantapään kautta.
Yskivä tekniikka ja ontuva opastus ovat kuitenkin pikkuseikkoja siihen nähden, että The Tomorrow Children on ytimeltään tahallisen tylsä ja tietoisen monotoninen kokemus. Puuduttavan resurssikarusellin kyydissä huomaa toisinaan aprikoivansa, josko kehittäjät yrittävät kertoa jotain pelikulttuurin nykytilasta surkastuttamalla pelaajan roolin persoonattomaksi resurssiharavaksi. Puhtaasti nautintoarvoilla mitattuna The Tomorrow Children on paikoin pelillinen vastine kuivuvan maalin tuijottelulle, mutta ehkä se on osittain tuotoksen tarkoitus?