Taskarien voimalla
Aku Ankka on videopelihistorian laiminlyödyimpiä hahmoja. Missä ovat ne kaikki suuret seikkailut, jotka ponnistavat Carl Barksin tai Don Rosan uneksimista ihmeistä? Kun Disney on saanut jotain aikaiseksi, asialla ovat aina jenkkidevaajat, jotka tuntuvat toimivan puhtaan höpsismin ehdoilla. Paitsi tällä kertaa. The Duckforce Rises on ensimmäinen ankkapeli, joka on suomalaista käsialaa.
Asialla on Kuuasema-studio Sanoman lastenviihdeosaston toimiessa julkaisijana. Taide ja hahmot taas pohjaavat Italiassa tuotettujen taskukirjojen hahmoihin ja piirrostyylin. Onhan se raudankova fakta, että taskarit ovat ankkisfaniuden tikapuilla useamman askelman uskottavampia kuin pelejä aiemmin innoittanut Ankronikka-piirrossarja. Niinpä se antaa heti toivoa, että nyt tekijät tuntevat ankat pintaa syvemmältä.
Entä ne huonot uutiset meidän kannaltamme? Duckforce ei ole tähdätty himopelaajien suuntaankaan, vaan lajityyppinä on kevyt, nuoren yleisön mobiilipohjainen korttitaistelu pelaamista rajoittavilla energiamittareilla ja mikro-ostoksilla. Jos nuo sanat nostattavat jo raivon, niin kaatakaa päähänne vesilasi ja seisokaa päällänne laskien kymmeneen. Näissäkin kehyksissä ankkavoima on aivan pätevää tavaraa, kunhan pelaaja tietää mihin ryhtyy. Kerrotaan faktat siis tässä.
Pelaaminen on vuoropohjaista mättöä, jossa kaksi sankaria pätkii yhdestä kolmeen vihollisen joukkoa satunnaispakasta vedetyillä korteilla. Tarinaa on vain nimellisesti. Ankkalinnaa uhkaa Milla Magia, ja jotenkin sen takia on kuritettava Karhukoplan konnia, Velmu Viurusilmää, luola-ankkoja, robotteja, mainareita ja jopa lohikäärmeitä. Aluksi valittavana ovat vain Aku ja Roope, joista avautuvat pelin aikana tehokkaammat vaihtoehtoversiot Klondike-Roope ja Taikaviitta. Joukon täydentää taskareissa nähty Iineksen alter ego Viitatar. Miksiköhän perusmallin Iines on jäänyt pois? Onhan Akun mielitietty tunnetusti temperamenttinen ja väkivaltainen tapaus, jolla on runsaasti harjoitusta siippojensa terrorisoimisesta.
”Jos pelaaja käyttää eurojaan Roopen tapaan, matseja voi pelata kolme puolen tunnin välein.”
Jokaisella vuorolla voi pelata kolme korttia, jotka vaihtelevat voimanlisääjistä ja suojauksista erilaisiin hyökkäyksiin. Perustaistelu ei ole itse asiassa hassumpaa näin simppeliksi mätkeeksi. Koska pelaajan halutaan grindaavan hahmojensa kokemustasoja, vihollisten teho nousee paljon hurjempaa tahtia kuin ankkojen voima. Kahden sankarin eteen voi pölähtää kolmen konnan kopla, jonka kaikilla jäsenillä on kolme kertaa enemmän kestoa ja kovemmat iskut kuin sankareilla. Jos vanhojen taistojen toistoa haluaa välttää, alitehoisilla sankareilla saa tehdä työtä hiki tiristen.
Koska tämä on mobiilipeli, tasa-arvoisena pelaamisen rinnalla seisoo tietenkin maksumalli. Duckforce käyttää kahta valuuttaa, joita voi hankkia pelaamisen lisäksi myös oikealla rahalla. Timantteja käytetään ankkojen tasojen kasvatuksessa ja elintärkeiden ensiapulaukkujen ostossa. Harvinaisemmilla kolikoilla ostetaan lisää energiaa, joita Pelle Pelottoman kaukosiirtokone kuluttaa taistoihin lähtiessä. Suomeksi se tarkoittaa, että jos pelaaja käyttää eurojaan Roopen tapaan, matseja voi pelata kolme puolen tunnin välein. Pakko on siis odotella, mutta mitään erityistä etua ei massilla saa, ja kärsivällisyyskin riittää pelaamisen polttoaineeksi.
Ankistia Duckforcen pelaamiseen kannustaa pelin taide. 3D-ankat on animoitu hauskasti, ja esimerkiksi Roopella on naamallaan tuttu ilme, tuima ja ovelan näköinen kulmienkurtistus. Hyökkäyskorttien taide on taskarien tyyliä eli rennon lennokasta. Osa hyökkäysanimaatioista on täysosumia (Roopen rahasäiliön antiikkikanuuna!) ja osa kummia (miksi Aku ampuu käsistään tulipalloja?), mutta kaikkia on kiva katsella.
Viehätyksestä paljon onkin sidottu faniuden asteeseen. Onko sinulle mitään väliä sillä, että eräskin 125 prosenttia lisää hyökkäystehoa antava kortti on nimetty Akun 313-auton mukaan, vaikka läpyskän aktivointi ei edes taio ajopeliä ruudulle?
The Duckforce Rises ei riko mobiilipelien rajoja tai stereotyyppejä ja tarinan keveys jää nävertämään, mutta erityisesti taskareita keräävien ankistien kannattaa se silti katsastaa. Oi kunpa tarinaankin olisi panostettu enemmän. Free to play -mallin ansiosta kokeilun hinta on kuitenkin se ainoa, jonka Roopekin hyväksyisi: ei pennin hyrrää eikä latin latia.
7/10
Perusmallin mobiilipeli saa ihmeen paljon irti kivasta grafiikasta ja ankkateemasta.
Janne Pyykkönen