Kun teräväpiirtokaan ei pelasta

Super Monkey Ball on niitä pelejä, joiden konseptin hullunkurisuutta ei koskaan lakkaa ihmettelemästä. Esteradoissa ei sinänsä ole mitään outoa, mutta kun pelaaja pannaan ratkaisemaan niitä superpallon sisällä olevalla apinalla, niin kysymyksiä herää. Jokin ideassa selkeästi kuitenkin vetoaa, sillä apinoiden ympärille on rakentunut kokonainen pelisarja, joka on raivannut tiensä myös uusioversioiden puolelle. Viimeisin tuotos on alun perin Wiille julkaistun Super Monkey Ball: Banana Blitzin päivitetty versio, joka on yksinkertaisesti nimetty Banana Blitz HD:ksi.

Perusideana on valita itselleen yksi kuudesta apinahahmosta ja lähteä pyörimään superpallossaan läpi erilaisten esteratojen, jotka vaikeutuvat pelin edetessä. Apinat eroavat toisistaan esimerkiksi nopeudessa, painossa ja hyppykorkeudessa. Itse päädyin useimmiten pelaamaan isokokoisella ja yrmeällä GonGonilla. Syyksi epäilen sitä, että se kuvasti parhaiten omaa tunnetilaani pelaamisen aikana. Banana Blitz HD ei nimittäin parhaimmillaankaan ole erityisen miellyttävää pelattavaa.

Super Monkey Ball: Banana Blitz HD

Jos kuitenkin hyvistä puolista haluaa aloittaa, peli näyttää ja kuulostaa hyvältä. Uusittu ääniraita on musiikkien osalta korville mieluisaa tavaraa, vaikka apinoiden ääntely saattaa alkaa jossain vaiheessa ärsyttää. Erilaiset esteradatkin ovat mielenkiintoisia, kunhan alun suoraan eteenpäin pyörimisistä pääsee yli. Kenttäsuunnittelu ontuu kuitenkin tasojen loppuvastustajissa, jotka ovat itseään toistavia ja kärsivät muun pelin tavoin kamerakulmaongelmista. Kamerakulmat puolestaan liittyvät vahvasti pelin muuten toimivaan ohjaukseen.

Alkuperäinen peli hyödynsi Wiin ohjaimen liikkeentunnistusta, mutta uusioversio on suunniteltu pelattavaksi uusien konsoleiden ohjaimilla. Yksinkertaisimmillaan pelissä ei käytetä muita ohjaimia kuin vasenta ohjaussauvaa ja hyppynäppäintä. Yhdistelmä on ihan toimiva, eikä esteratojen läpäisemisessä muuta tarvitsekaan. Vasen sauva ohjaa kuitenkin liikkeen lisäksi myös kameraa ja tekee sen vieläpä ihan itsestään. Tästä seurasi paljon ikäviä tilanteita, joissa en nähnyt, mihin olin menossa. Muutaman kerran putosin radalta, koska en nähnyt sen reunoja. Oikea ohjaussauva on esteradoilla täysin toimeton, mikä tuntuu typerältä. Sitä olisi voinut helposti hyödyntää kameran ohjaamiseen.

Super Monkey Ball: Banana Blitz HD

Parasta Banana Blitz HD:ssä ovat sen minipelit, joita voi pelata yksin, kaverin kanssa kotisohvalla tai verkossa. Mukana on kymmenen suosituinta lajia alkuperäisestä pelistä, ja vaikka määrää onkin karsittu, ovat jäljelle jääneet kilpailut riittävän viihdyttäviä. Erityistä suosiota tässä taloudessa nauttivat moukarinheitto ja laji, jossa tykinsuusta korkealle ilmaan ammuttu apina pitää saada superpallossaan osumaan mahdollisimman lähelle maan tasossa olevan maalitaulun napakymppiä.

Loppujen lopuksi Banana Blitz HD:tä ei voi sanoa surkeaksi peliksi. Kameran ongelmat aiheuttavat kuitenkin niin paljon turhautumista, ettei pelaamisesta oikein nautikaan. Tuntuu, että potentiaalia olisi ollut parempaankin suoritukseen. Nyt lopputulokseksi jää vain keskinkertainen – tai jopa vähän huonompi – tasohyppely.

4/10
JulkaisijaSega
PeligenretTasohyppely
Pegi-ikärajatK-3
Lisää luettavaa