Imperiumia rakentamassa
Avaruuden keisarikunnista kertovat 4X-pelit väittävät olevansa talouden ja politiikan simulaattoreita, mutta ollaanpa ihan rehellisiä. Kaikki mitä pelaajat tekevät, johtaa siihen, että avaruusalukset ampuvat toisiaan romuksi.
Pelintekijöiden kannalta on varmaan masentavaa, että jokaista uutta tulokasta verrataan lajityypin klassikkoon, Master of Orion 2:een – ja vertailut ovat harvemmin imartelevia. Silti uusia yrittäjiä ilmestyy hurjaa tahtia, ja olen ottanut tehtäväkseni pelata niistä kaikkia. Se ei ole aina kivaa, sillä monet viime yrittäjistä ovat olleet pelikelvottomia tai vain tylsiä. Suurimmaksi osaksi yhden miehen työnä syntynyt StarDrive on vahvimpia haastajia pitkiin aikoihin, koska se tajuaa keskittyä juuri intergalaktiseen turpasaunaan.
StarDriven viehätyksen tajuaa kuka tahansa avaruuslegoja kokeillut. Alukset kasataan tutkitusta teknologiasta kulloisenkin rungon muotoiselle ruudukolle, jossa voi olla parikymmentä tai jopa useampi sata koloa täytettäviksi. Aivan kaikki on pelaajan vastuulla. Onko aluksessa tarpeeksi paljon generaattoreita? Kulkevatko sähköjohdot joka paikkaan? Mahtuisiko mukaan hävittäjähangaari? Onko jossain haavoittuvia kohtia, joihin pitäisi vetää muutama metri lisää panssarilevyä? Virheitä on helppo tehdä. Paatti voi olla liian raskas ja hidas, tai siihen mahtuu liian vähän ammuksia.
Itse taistelu on suhteellisen yksinkertaisesta grafiikasta huolimatta näyttävää ja ennen kaikkea kiinnostavaa. Tyhjiössä suihkii kuulia kuin luotihelvettiräiskinnöissä, hävittäjät tekevät ohilentoja ja saapuvien täydennysalusten hypermoottorit jytisyttävät subwooferia. Valitettavasti planeettojen valtaus maajoukoilla on tylsää ja heikosti tasapainotettua mättöä, joka pitää vain kestää.
StarDrive on mukava tapaus jopa aloitteleville avaruuskeisareille, sillä pelaajan ei tarvitse tuntea itseään joka asiaan puuttuvaksi pikkubyrokraatiksi. Keisarikunnan automatisointi tapattaa kyllä tuhoonsa hyppääviä rahtialuksia, mutta tekoäly on kehityskelpoinen. Diplomatiaakin jaksaa harrastaa, kun tietokoneen ohjaamat alienit eivät ole aina kiinni kurkussa. Muukalaisrotuihin on käytetty jopa mielikuvitusta: runoilevat avaruuskarhut ovat tavallisemmasta päästä, mutta pöllön ja ewokin risteytykseltä näyttäviä kätyreitä aivokaapeleilla hallitsevat cordraziinit ansaitsevat jo kulmakarvojen kohotuksen – ja pommituksen kiertoradalta.