Shadow Warrior 3 -arvostelu on julkaistu alkujaan Pelaaja-lehden huhtikuun numerossa 232. Tuoreimpien arvostelujen tasalla pysyt tilaamalla lehden täältä!
Areenaräiskintää rääväsuun säestyksellä
Mitä saadaan, kun yhdistetään Doom Eternalin taistelumekaniikat ja rääväsuinen päähenkilö? Siitä syntyy Shadow Warrior 3. Pelisarjan uusin osa virtaviivaistaa pelikokemusta rajusti mutta yllättävän toimivasti.
Areenaräiskinnöissä tarina jää yleensä taka-alalle, eikä Shadow Warrior 3 ole poikkeus. Eteenpäin kuljettava voima on kolossaalinen lohikäärme, joka uhkaa ihmiskunnan rippeitä. Lohikäärmeestä pitää tehdä sushia, mutta Wangin kyvyt ja asearsenaali eivät yksinään siihen riitä. Ongelman ratkaisemiseen tarvitaan reilusti taikuutta sekä entisen verivihollisen, naamioon vangitun Hoji-hengen ja pesukarhun apua.
Pelisarjan edelliseen osaan verrattuna toiminnan luonne on muuttunut merkittävästi. Taistelut käydään pienillä ja suljetuilla areenoilla, mikä pakottaa pelaajan pysymään liikkeellä koko ajan. Uutta Lo Wangin koreografiakattauksessa ovat tarttumakoukku ja kyky juosta seinillä. Toiminta on odotetusti hektistä, ja pienet ammusvarannot pitävät huolen siitä, ettei pelaaja tukeudu liikaa suosikkiaseisiinsa, kuten automaattihaulikkoon tai raidetykkiin.
Toinen huomattava ero edelliseen osaan on se, että katana ei näyttele niin suurta roolia taistelussa. Se on yhä tehokas työkalu, mutta esimerkiksi ärsyttäviä lentäviä vihollisia vastaan se on miltei hyödytön.
Raikkaamman tuulahduksen taisteluihin tuovat viimeistelyliikkeet. Ne eivät ole vain väkivaltamässäilyä, vaan niillä on suurempi merkitys. Viimeistelystä Wang saa palkinnoksi erikoisaseen, jolla vihollisaaltoja saa niputettua tavallista tehokkaammin. Tempun ryöstöviljely on estetty niinkin yksinkertaisesti, että liikkeet pitää ensin tienata eliminoimalla riittävästi vihollisia.
Taisteluväsymyksestä ei joudu kärsimään, sillä rytmitys on varsin toimiva. Taistelun hiivuttua Wang ohjastetaan seuraavalle areenalle tasoloikkaosuuksien kautta. Niissä seinillä juoksentelu ja tarttumakoukku tulevat varsin tutuksi. Toisekseen pelin läpäisee noin kuudessa tunnissa, joten pitkäpiimäiseksi se ei ehdi käymään.
Hahmonkehitystäkään ei ole unohdettu. Lo Wangin kykyjä ja aseita parannellaan pelimaailmasta löytyvillä taikakuulilla. Niitä lunastetaan myös suorittamalla pelin sisäisiä haasteita, jotka eivät ole turhan vaativia. Valtaosan haasteista saa suoritettua ihan vain pelaamalla. Päivitykset ja parannukset eivät ole vain pieniä prosenttipäivityksiä vaan oikeasti merkityksellisiä. Esimerkiksi haulikon voi päivittää automaattihaulikoksi.
Toimintapuoli on siis kunnossa, mutta miten on läpän laita? Ensimmäisellä läpipeluukerralla Wangin alapäähuumori aiheutti parhaimmillaan hymähdyksiä. Toisella kerralla vitsit upposivat jo paljon paremmin. Rääväsuun heittojen toimivuus riippuu pitkälti mielialasta, jossa peliä pelaa – vähän kuin kreisikomediaelokuvissa. Enpä olisi uskonut, että esimerkiksi pesukarhun kutsuminen roskapandaksi saa ihmisen hykertelemään, mutta niin vain kävi.
Shadow Warrior 3:n suurimmaksi puutteeksi nousee sen kesto. Kuuden tunnin rypistyksen käy läpi parissa kolmessa illassa, eikä syitä pelin ääreen paluulle juurikaan ole. Suosikkitaisteluihin pitää palata pelaamalla koko aiempi tarinakampanja, mikä ei varsinaisesti kannusta uusintaan. Pitääkseen pelin relevanttina kehittäjän kannattaisi pikaisesti tuoda tarjolle lisää sisältöä.
Vaikka pituus jäikin harmittamaan, pelikokemuksessa jäätiin positiivisen puolelle. Peli lainaa häpeilemättä elementtejä muista peleistä ja onnistuu niputtamaan ne viihdyttäväksi, toisiaan tukevaksi kokonaisuudeksi. Edellisestä osasta pitäneet eivät tosin välttämättä tykkää uudesta, virtaviivaistetusta kokemuksesta.