Ratchet & Clank: Rift Apart -arvostelu on julkaistu alkujaan Pelaaja-lehden heinä-elokuun tuplanumerossa 224. Tuoreimpien arvostelujen tasalla pysyt tilaamalla lehden täältä!

Paljon uutta ja enemmän vanhaa

PlayStation-superkaksikko Ratchetilla ja Clankilla on takanaan sen verran pitkä ura universumin pelastamisen parissa, että elämäntyöpalkinto on jo paikallaan. Parivaljakon tuorein tuleminen, alkukesästä ilmestynyt Rift Apart, käynnistyy juuri näissä merkeissä, mutta juhlahumu ei säily kauaa rikkumattomana. Sankareita vuosikausia kiusannut professori Nefarious pelmahtaa nimittäin kutsumatta paikalle, kähveltää Clankin Ratchetille rakentaman ulottuvuusmatkailun mahdollistavan Dimensionaattori-vempeleen ja ryhtyy posauttelemaan sillä aukkoja luomakunnan rakenteeseen.

Myös Ratchet ja Clank temmataan tohinassa toiseen ulottuvuuteen, jossa he eksyvät toisistaan. Mikä pahinta, uudessa ulottuvuudessa Nefarious on hullun professorin sijaan keisari, joka on onnistunut orjuuttamaan koko galaksin. Maailma kaipaa siis jälleen pelastusta, mutta ensin kumppanusten on löydettävä tiensä takaisin toistensa luo. Onneksi auttavan kätensä ojentavat heidän rinnakkaisulottuvuuden vastakappaleensa, näpsäkkä lombax-tyttö Rivet ja itsestään kovin epävarma pikkurobotti Kit, joita päästään matkan varrella myös ohjastamaan.

Insomniac Games maalaili Rift Apartista etukäteen syvällisiä teemoja käsittelevää kasvutarinaa, josta kaikenikäiset pelaajat löytäisivät samaistumisen kohteita. Aiempaa laajemman ja monipuolisemman hahmokaartin ansiosta peli ehdottomasti lunastaa nämä lupaukset, mutta sarjalle ominaista huumoriakaan ei unohdeta kyydistä. Aamupiirrettymäisen kohelluksen ja moraalisten opetusten yhdistelmä on hyvin disneymäinen, ja samoja tunnelmia kanavoivat pelin elokuvamainen ilme ja ohjaus. Tarjolla on myös varsin laadukas suomenkielinen ääniraita, mikä ilahduttanee varsinkin nuorempaa väkeä.

Ratchet & Clank: Rift Apart -arvostelu

Rivakkaa tahtia etenevä tarina kuljettaa sankareita läpi yhdeksän eri planeetan. Kentät eivät loppujen lopuksi ole valtavan kekseliäitä, mutta niiden visuaalisessa annissa, tavoitteissa ja rytmityksessä on tarpeeksi variaatiota. Putkimaisten tutkimusasemien ja kaivosten vastapainoksi tarjotaan suuria soita ja tasankoja, joihin keräiltävät kultapultit ja vakoojarobotit tosin hukkuvat kuin neula heinäsuopaan. Harmillisesti eri kenttien erikoisuuksiin ei paneuduta kovin suurella innolla, vaan esimerkiksi lentely- ja hiippailuosuudet jäävät niin pienen hetken huveiksi, ettei niiden olemassaolo oikeastaan edes tunnu merkitykselliseltä.

Kenttäsuunnittelun kannalta erityisen epätyydyttävää on se, kuinka rinnakkaisulottuvuuksien tarjoamat luovat mahdollisuudet haaskataan. Aika-avaruusrepeämiä esiteltiin ennen pelin ilmestymistä paitsi uuden konsolisukupolven voimannäytteenä myös pelillisesti merkittävänä elementtinä. Niillä ei kuitenkaan ole uskallettu revitellä, vaan aukot toimivat lähinnä liikkumisvälineinä muutamien metrien matkoilla. Joillain planeetoilla ulottuvuuksien välillä voi loikkia blizon-kristalleja napauttelemalla, mutta nämä kentät ovat rakenteeltaan niin lineaarisia, että nekin tuntuvat hukatulta tilaisuudelta. Suurimman osan ajasta matkaa tehdään täysin perinteisesti pienellä avaruusaluksella, mikä on lähes anteeksiantamatonta pelissä, jonka konsepti pohjaa ulottuvuuksien väliseen suhailuun.

Rift Apartin toinen suuri vetonaula, uudet päähahmot Rivet ja Kit, ovat ikävä kyllä pitkälti identtisiä vanhojen sankarien kanssa. Uudet kasvot eroavat tutuista toki luonteeltaan ja ulkonäöltään, mutta pelaajan hyppysissä Ratchet ja Rivet liikkuvat ja käyttäytyvät täysin samoin. Pikkurobottien kohdalla tilanne on sama, mutta vahinko ei ole aivan yhtä suuri, sillä niille omistettuja pulmanratkontaosioita on alkujaankin vain muutamia. Ratkaisusta jää mielikuva siitä, että Insomniacilla on saatettu pitää pelkkää uusien hahmojen olemassaoloa sen verran suurena riskinä, ettei pelimekaniikkoihin ole uskallettu kajota.

Ratchet & Clank: Rift Apart -arvostelu

Siinä on toki hyvätkin puolensa, ettei vanhaa ja hyväksi todettua kaavaa ole menty millään tapaa mullistamaan. Rift Apart tekee edelleen täydellisesti sen, minkä Ratchet & Clank on aina osannut – ja se riittänee suurimmalle osalle faneista. Sekä tasoloikka että taistelu tuntuvat tautisen hyviltä kaikessa hektisyydessään, ja kekseliäät uudet pyssyt tuovat juuri sopivasti lisämaustetta tutunoloiseen räiskeeseen. Kuten aina, valtava asearsenaali tarjoaa paljon vapauksia räätälöidä sotastrategioita juuri oman pelityylin mukaisiksi. Pakka leviää vain pomotaisteluissa, joissa ainoa toimiva taktiikka on yleensä tyhjentää kaikkien aseiden lippaat sievässä järjestyksessä niskaan hönkivän mörön päälle.

Räiskinnän riemun kannalta oleellisia ovat PlayStation 5:n uudet tekniset ominaisuudet. DualSense-ohjaimen haptisen palautteen ansiosta jokainen askel ja ammus tuntuu näpeissä, mikä nostaa immersion aivan uudenlaiselle tasolle, ja mukautuvat liipaisimet tekevät aseista aiempaa monikäyttöisempiä. 3D-tilaääntä taas käytetään paikoin hauskasti esimerkiksi navigoinnin apuvälineenä.

Kuten uuden sukupolven merkkiteokselta sopii odottaa, peli on luonnollisesti myös huumaavan kaunista katseltavaa. Kaikilla herkuilla varustetussa Fidelity-tilassa se pyörii vain 30 kuvan sekuntitahtiin, mutta värit, valot ja uskomattoman aidonoloiset heijastukset salpaavat miltei hengen. Pelatessa tekee mieli pysähtyä tuon tuostakin ihmettelemään milloin hahmon jaloissa pyöriviä roskia, milloin karvan ja kankaan häkellyttävän yksityiskohtaisia tekstuureita. Vaikka graafisesta harppauksesta konsolisukupolvien välillä ei olisi tähän asti vakuuttunut, Rift Apart pyyhkii moisilla epäilyksillä pöytää. PS5:lle on saatu pitkään odotella peliä, joka aidosti näyttäisi ja tuntuisi uuden ajan tuotokselta, mutta tässä se nyt viimeistään on.

Ratchet & Clank: Rift Apart -arvostelu

Valitettavasti herkkua on tarjolla melko vähän. Ratchet & Clankit eivät toki ole koskaan 50 tunnin eepoksia olleetkaan, mutta kokemus tuntuu silti turhan lyhyeltä. Viitisentoista tuntia riittää mainiosti aivan kaiken mahdollisen tekemiseen ja löytämiseen, ja vaikka pelin läpäisy avaakin astetta tiukemman haastetilan, ei puhki kaluttuun maailmaan välttämättä tee mieli palata heti uudestaan.

Peli jättää muutenkin jälkeensä hieman ristiriitaisen tunnelman. Päällisin puolin se on kyllä varsin vaikuttava todiste uuden konsolisukupolven tehosta, mutta sisällöllisesti se ei säväytä samalla tavalla. Täysin kelpoa viihdettä se toki on, mutta niin kauan kuin Astro’s Playroomin ja It Takes Twon kaltaiset luovuuden ja kekseliäisyyden kulmakivet ovat tuoreessa muistissa, roikkunee hyvän ja mahtavan välinen rima hieman tavallista korkeammalla. PlayStation 5:n onnekkaille omistajille se lienee kuitenkin joka tapauksessa pakkohankinta – sille kun ei vielä ole liiaksi asti edes perusvarmaa pelattavaa.

8/10
KehittäjäInsomniac Games
PeligenretTasoloikka, Toiminta
JulkaisualustatSony PlayStation 5
Pegi-ikärajatK-7