Mario Golf: Super Rush -arvostelu on julkaistu alkujaan Pelaaja-lehden heinä-elokuun tuplanumerossa 224. Tuoreimpien arvostelujen tasalla pysyt tilaamalla lehden täältä!
Koko perheen golfia
Nintendon kumppani Camelot tunnetaan hyvistä perussuorituksista. Etenkin Mario Tenniksiä ja Mario Golfeja tehtaillut tokiolainen pelitalo ei pysty ihmeisiin mutta nauttii rahoittajansa luottamusta.
Sekä Mario Tennis että Mario Golf ovat nyt debytoineet Switchillä. Jälkimmäinen on erityisen tervetullut tuttavuus, sillä sarjan edellinen kotikonsolipeli julkaistiin GameCubelle Euroopassa niinkin kauan aikaa sitten kuin kesällä 2004. Mario Golf: Super Rush osoittautuu pitkään odotukseen nähden pettymykseksi, vaikka se onkin varmaa viihdettä moninpelinä.
Pelattavuus ei ole syvällistä, sillä EA Sports PGA Tourin kaltaista realismia on turha odottaa. Camelotin yksinkertaistettua näkemystä golfista voi pelata joko napeilla tai Joy-Conien liikkeentunnistuksella. Jälkimmäinen metodi on tyydyttävämpi, vaikka pallon lyöminen oikeaan paikkaan onkin molemmilla yksinkertaista. Hienosäätö onnistuu ja tuulen kaltaiset olosuhteet pitää ottaa huomioon, mutta hyvien tulosten saaminen on jo pienellä opettelulla helppoa.
Riittävästä hahmovalikoimasta löytyy joitakin yllättäviä vetoja, kuten King Bob-omb. Golfaajat eroavat kuitenkin toisistaan lähinnä tarkkuutensa ja voimansa osalta. Kaikilla voi voittaa. Huumoria voi silti repiä vaikkapa Donkey Kongin kaltaisten isokokoisten pelaajien tavasta lyödä palloa yhdellä kädellä, Toadin sienipäähineensä päällä pitämästä lippalakista tai Waluigin halusta käyttää hienoimpia vaatteitaan tässä herrasmiesten lajissa.
Kullakin tuttavuudella on lyöntimittaria täyttämällä ansaittava erikoisliikkeensä. Se jää kuitenkin lähinnä esteettiseksi retosteluksi, vaikka lisääkin lyöntitarkkuutta ja aiheuttaa pieniä vaikeuksia muille radalla olijoille esimerkiksi siirtämällä heidän pallojaan.
Lähinnä pitkitetyksi harjoitteluksi osoittautuvan tarinatilan lisäksi palloa hutkitaan perus-, nopeus ja taistelutiloissa, joista kaksi jälkimmäistä ovat mukavan kaoottisia. Speed Golfissa juostaan tukka putkella pallon perässä ja kilpaillaan paitsi parhaasta lyöntituloksesta myös nopeimmasta ajasta. Battle Golfissa mitellään salamaniskujen kaltaisten tapahtumien piinaamalla stadionilla ja kokeillaan, kuka onnistuu lyömään kolme reikää ensimmäisenä.
Lisäksi taitoja koetellaan Score Attackissa ja Time Attackissa, joista edellisessä tavoitellaan pienintä lyöntimäärää ja jälkimmäisessä nopeinta läpäisyaikaa. Yksikään tiloista ei kuitenkaan saa innostumaan, ja esimerkiksi Adventure on mielikuvitukseton verrattuna Mario Tennis Acesin vastaavaan tilaan.
Parin vuoden takainen Aces herätti innostusta muun muassa haastavuutensa takia mutta myös ärsytti joitakin pakottamalla harjoittelemaan. Mario Golf: Super Rushissa vedetään jarrua, joten taidon sijaan pärjääminen riippuu nyt enemmän tuurista. Tekniset nyanssit oppii parissa illassa.
Grafiikka on tarpeeksi terävää, mutta miksei musiikkiin sisälly Nintendon pelien kappaleita? Budjetti ei selvästikään ollut valtava, ja tasaisesta kokonaisuudesta huokuu riskien välttely. Saman tekijän tennispelin luovaa hulluutta ei golfnimikkeestä juuri löydy. Osoitti syyttävä sormi sitten tylsempää urheilulajia tai ideoiden loppumista, Super Rush jää hauskasta moninpelistään huolimatta bogitulokseen. Myös radat jäävät tylsiksi, sillä kahjoja teemakenttiä lihansyöjäkasveineen ja muine vaaroineen voisi olla lisää.