Maquette-arvostelu on julkaistu alkujaan Pelaaja-lehden huhtikuun 2021 numerossa 221. Tuoreimpien arvostelujen tasalla pysyt tilaamalla lehden täältä!
Elämän kaikua
Elokuvien puolelta paremmin tunnettu Annapurna ei ole vaikuttanut pelien parissa vielä kauaa, mutta se on tehnyt lyhyessä ajassa silti vaikuttavaa työtä. Julkaisijana se on auttanut tuomaan saataville Sayonara Wild Heartsin, Donut Countyn ja Outer Wildsin kaltaisia indiehelmiä muovaten näin itsestään yhden merkittävimmistä vaikuttajista pienpelien taustalla.
Sanfranciscolaisen Graceful Decayn kehittämä Maquette on Annapurnan uusin julkaisu, joka hehkuu firmalle sopivaa ”taiteellisuutta”. Se on yksinkertaisella mutta nätillä visuaalisella tyylillä varustettu rauhaisa pulmailu, jonka satumaisen pelillisen annin alla piileskelee maanläheinen tarina rakastumisen eri vaiheista. Maquettessa on runsas annos innostavaa henkeä, mutta uusimmaksi Annapurna-hitiksi siitä ei kuitenkaan ole.
Pulmapelinä Maquette on rauhallisesta tutkiskelusta ja pienistä vuorovaikutuksista rakentuva matka mielikuvituksen uumeniin. Sen suurin tähti on metaforinen ja rekursiivisesti hahmottuva maailma, jossa asiat esiintyvät useaan otteeseen eri koossa riippuen siitä, miten lähellä ne ovat maailman keskiötä. Kaiken ytimessä on käytännössä pelialueen pienoismalli, joka toistuu pelaajan ympärillä loputtomiin aina vain isompana. Konsepti konkretisoituu pulmissa, joissa pelimaailmasta löytyvien esineiden kokoa täytyy manipuloida muuttamalla niiden sijaintia maailmassa.
Idea on tarpeeksi vankka kantaakseen kokonaisen pelin, ja parhaimmillaan pelaaminen saakin aikaan oivaltavan olon. Hiljalleen alkumetrien jälkeen suunnittelussa aletaan kuitenkin kompuroida. Pelaajaa ei ohjata maailmassa eteenpäin erityisen hyvin, mikä ajaa helposti turhauttavaan harhailuun ja epäluonnollisilta tuntuviin pulmaratkaisuihin. Pidemmän päälle en osannutkaan enää miettiä pelin esittämiä ongelmia pelihahmon kautta, vaan jouduin asettumaan suunnittelijan pään sisälle selvittääkseni, mitä tämä milloinkin halusi minun tekevän.
Metaforinen pulmanratkaisu ja tarina eivät kohtaa nekään hyvin toisiaan. Peli kertoo sattumalta kahvilassa tapaavista Michaelista ja Kenziesta, jotka päätyvät rakastumaan ja ajautumaan kohti yhteistä elämää. Tarina avautuu vähitellen pulmia ratkoessa, ja pelaamisen satumaisen luonteen onkin määrä toimia tyyliteltynä keinona välittää hahmojen kokemuksia ja tunteita. Ison osan ajasta metaforat viuhuvat kuitenkin ohi maalista ja välkkyvät pelaajan silmien edessä lähinnä hukattuina mahdollisuuksina.
Tarina itsessään ei ole kummoinen tapaus arvostettavasta hyväntahtoisuudestaan huolimatta. Se sivuaa itse asiassa paljon samoja ideoita kuin Annapurnan kolmisen vuotta sitten julkaisema Florence. Siinä missä australialaisen Mountains-studion luomus oli kuitenkin kaikessa tiiviydessään persoonallinen ja henkilökohtainen kokemus, Maquetten kertomuksesta jää etäisempi ja väljähtyneempi olo. Mukaan saadaan kyllä jonkin verran sydäntä Bryce Dallas Howardin ja Seth Gabelin ääninäyttelyllä, mutta sekin nousee esiin tyyliltään monesti imelämpänä kuin tarpeellista.
En voi silti väittää, ettenkö tavallaan arvostaisi Maquettea, sillä pidän ajatuksesta käsitellä arkisia asioita vertauskuvallisten pelimekaniikkojen avulla. Vaikka Maquette ei onnistu tässä mitenkään esimerkillisesti, se on ainakin piristävä välähdys jo pelkällä olemassaolollaan äänekkäiden voimafantasioiden seassa.