Melkein pelästyin, kun niin kovin huimasi
Sonyn PlayStation VR -virtuaalitodellisuuslasien julkaisuvalikoimaan mahtuu myös kauhupelejä, joista Until Dawn: Rush of Blood oli ajoittain jopa mainiota pelotteluviihdettä. Here They Lie ei lähde vauhdikkaaseen säikyttelyyn mukaan ollenkaan, vaan nojaa perinteiseen hitaaseen kauhuun ja painostavaan tunnelmaan sekä pyrkii pelaajan pään sisälle myös todellisuutta vääristämällä.
Kauhupelinä Here They Lien tunnelma on ajoittain kiitettävän painostava. Pari sivuhenkilöä ja muutama tapahtumapaikkakin ovat mieleenpainuvia, joskin pelin graafisesta ilmeestä johtuen erittäin sumeita ja koruttomia. Kyseessä on taatusti yksi PSVR:n visuaalisesti pehmoisimmista julkaisupeleistä, joka pakotti allekirjoittaneen tarkastamaan laitteen lasien puhtauden useampaan kertaan alkupuoliskonsa aikana.
Here They Lien tarjoamaa pelikokemusta kiusaa pari todella suurta heikkoutta, joista en päässyt yli peliarviooni käyttämän ajan puitteissa. Ensimmäinen ja ehkä isoin murhe pelikokemuksen kannalta on ohjattavuus. DualShock 4:n vasemmalla tatilla liikutettava ensimmäisen persoonan kuvakulma on sinänsä kauhupeleihin sopivan verkkainen ja juoksunapinkin löydyttyä laiskahko. Liikkeen suuntaa vaihdetaan oikealla tatilla käännöksillä, joiden aikana pelikuva välähtää mustaksi ja korjaantuu PSVR:n näytölle – niin kuin pääsi olisi kääntynyt hetkessä joko kokonaan taakse tai suoraan vasemmalle tai oikealle. Ajoittain vääntyilevät käytävät ja tusinasta kokeilemastani PSVR-pelistä huimaavin ohjausmetodi pitivät huolen siitä, että olin jatkuvasti peloissani. Harmikseni pelko kohdistui lähinnä heittelehtivän pelikameran aiheuttaman pahoinvoinnin mukana tulevaan jälkien siivoamiseen.
”Kyseessä on taatusti yksi PSVR:n viusaalisesti pehmoisimmista julkaisupeleistä, joka pakotti allekirjoittaneen tarkastamaan laitteen lasien puhtauden useampaan kertaan.”
Jouduin pelisessioideni aikana suunnittelemaan liikkumiseni erittäin rauhallisesti sekä pysähtymään ja sulkemaan silmäni ennen jokaista käännöstä, sillä muutoin kameran luonnoton menosuunnan muutos sai aikaan jatkuvasti pahenevan liikepahoinvoinnin. Mikäli näkökulman vaihtuminen olisi hitaampaa tai edes aavistuksen pehmeämpää, esimerkiksi sumean liikkeen kautta, uskoisin huimauksen jäävän pienemmäksi. Kasvavaa pahoinvointia ei myöskään auta karun sumea ja ajoittain muodottomaksi vääntäytyvä pelimaailma, jonka mittasuhteet saattavat muuntautua allasi ja ympärilläsi mitä moninaisimmin tavoin. Jouduin keskeyttämään peli-istunnon muutamaan otteeseen, sillä olo kävi yksinkertaisesi liian tukalaksi.
Toinen suuri puute on pelimaailmassa liikkuessa hyvin selkeä: kauhua ei juuri koeta. Rauhallisesti etenevä peli väläyttelee ajoittain eteesi verisiä näkyjä, outoja hahmoja ja painostavia ääniä, mutta kohdattavat otukset ovat olomuodoltaan ja eleiltään kaikkea muuta kuin uhkaavia. Tekoäly ei havaitse liikkeitäsi kuin sattumalta, eikä esimerkiksi taskulampun valoa tunnuta noteeraavan millään tavalla. Peli pyrkii luomaan ahdistavia tilanteita eteesi jatkuvalla syötöllä kuin alleviivatakseen pelaajalle, että ”Hei, minä olen kauhupeli!”, mutta koomisen typerät vastustajat ovat lopulta vain hitaasti kierrettäviä vahanukkeja.
Potentiaalia parempaan on aistittavissa, mutta pahoinvointia aiheuttavasta ohjauksesta ja kauhun puutteesta johtuen Here They Lie on kuin vaseliinilla voideltujen silmälasien kautta koettu kaksivärinen kummitusjuna, jonka pelottavat hirviöt tuijottavat aina jonnekin muualle kuin pelaajaan päin.
5/10
Väärällä tavalla vastanvääntelyä aiheuttava virtuaalikokemus, josta voisi löytyä enemmän sitä kauhuakin.
Markus Heino