Legendaarisen viikatemiehen paluu
Alkuperäistä Grim Fandangoa pidetään syystäkin kaikkien aikojen parhaana seikkailupelinä, josta vanhemmat pelaajat jaksavat aina vaahdota silmät kiiluen nuoremmalle polvelle. Sen tarunomaista mainetta on vahvistanut se, että päinvastoin kuin monet muut klassikkopelit, sitä ei ole koskaan uudelleenjulkaistu missään muodossa – ennen kuin nyt, 17 vuoden jälkeen.
Kun otetaan huomioon pelin kulttistatus, voi olla hieman yllättävää kuulla, että se oli aikoinaan täydellinen kaupallinen floppi. Se jäikin Tim Schaferin viimeiseksi peliksi Lucasartsilla ja samalla studioin viimeiseksi seikkailupeliksi. Näin se osaltaan päätti klassisten seikkailupelien aikakauden. Monet pitävät syynä pelin kaupalliseen epäonnistumiseen sen aihepiiriä ja siitä johdettua ulkoasua, jotka aikoinaan eivät sytyttäneet suurempaa yleisöä.
Peli kertoo Etelä-Amerikan alkuperäiskansojen uskontoihin perustuvasta kuolleiden maailmasta, jonka läpi luurankohahmoisten sielujen on tehtävä neljän vuoden matka päästäkseen ikuiseen lepoon. Tässä auttavat viikatemiehet eli matka-agentit, jotka järjestävät kuolleille heidän ansaitsemansa matkan. Yksi näistä viikatemiehistä on itsekin pelastusta etsivä Manuel ”Manny” Calavera, pelin päähenkilö. Hänen epäkuollut elämänä saa mutkia matkaan Mercedes Colomar -nimisen kohtalokkaan naisen kuollessa kuvioihin. Tästä alkaa pelin klassista film noiria ja fyysistä komediaa sisältävä huikea seikkailu, josta ei puutu huumoria tai romantiikkaa.
Grim Fandangon vetovoima perustuu erinomaisen hyvin kirjoitettuihin hahmoihin, terävään dialogiin, tunnelmalliseen musiikkiin ja mielenkiintoiseen maailmaan, joita ajan hammas ei ole millään tavalla jyrsinyt. Etenkin Mannyn sekä tämän asiaparin ja kuljettajan, vauhtidemoni Glottiksen, välinen ystävyys lämmittää sydäntä edelleen. Glottis on myös melkoinen tohelo ja toimii tunnelman keventäjänä juonen matkatessa ajoittain synkemmille vesille.
On kuitenkin ikävä huomata, että aika on kulkenut pelistä ohi pulmienratkonnan kohdalla. Alkuperäisen julkaisun aikaan seikkailupelien pulmat perustuivat pitkälti turhauttavaan yritys ja erehdys -malliin, jossa jokaista esinettä piti aina kokeilla jokaisessa mahdollisessa välissä ja toistensa kanssa, sillä pulmissa ei välttämättä ollut minkäänlaista logiikkaa. Tämä pitää paikkansa myös Grim Fandangon kohdalla, jonka pulmien ratkaisussa ei monesti ole mitään järkeä, mikä tekee niiden keksimisen hyvin vaikeaksi. Onneksi nyt apuna on internet, jos ratkaisua ei tunnu itse keksivän.
Uusioversiota varten pelin erinomainen musiikki on äänitetty uusiksi ja ulkoasua on paranneltu niin paljon kuin alkuperäiset 3D-hahmomallit sen sallivat. Mukana ei ole pelin staattisten taustojen vuoksi aitoa laajakuvaa, vaan peli on pidetty alkuperäisessä 4:3-kuvasuhteessaan reunapalkeilla varustettuna. Mukana on myös 16:9-kuvasuhde, mutta se vain venyttää pelikuvaa ja näyttää huonolta. Ulkoasun suhteen uusioversio ei siis tarjoa aivan sellaista parannusta kuin olisi ehkä toivonut, mutta toisaalta mitään ei ole rikottukaan. Peliä voi pelata myös alkuperäisellä grafiikalla varustettuna, jos silmä vain sietää.
Pulmanratkonnaltaan Grim Fandango ei nykypäivän valossa siis ehkä ole aivan sellainen helmi kuin nostalgian värittämissä muistoissa, mutta se ei vähennä pelin ehdotonta klassikkostatusta lainkaan. Kaltaiseni vanhukset voivat Remasteredin avulla kokea nuoruuttaan uudelleen, mutta suurempi merkitys on sillä, että nuoremmatkin pelaajat saavat sen avulla helposti nyt kosketuksen 1990-luvun seikkailupelien kulta-aikaan. Alkuperäisen pelanneille sokerina pohjalla on hyvä kommenttiraita, jossa alkuperäisen tiimin jäsenet muistelevat pelin kehitystä ja kertovat mielenkiintoisia yksityiskohtia sen tekemisestä.
8/10
Aikoinaan kaikkien aikojen parhaan seikkailupelin pienen kasvojenkohotuksen saanut versio, jonka pulmat ovat kuitenkin jo hieman vanhentuneet.
Miika Huttunen