Auringonlaskun ratsastajat

Jesse Rentierillä on kädet täynnä töitä. Amerikan korpimaat ovat täynnä toinen toistaan katalampia epäkuolleita, joita ajaa eteenpäin verenjanon ohella kiero kunnianhimo anastaa vallan kahva ihmiskunnan hallusta. Rentier-instituutin lainvalvojana Jesse kumppaneineen pyrkii pitämään huolen siitä, että torahampaat päätyvät mullan alle, ennen kuin varjoissa tapahtuva elävien ja kuolleiden ikiaikainen taistelu vyöryy päivänvaloon.

Evil West on estetiikaltaan nimensä mukaisesti sekoitus Evil Dead- ja Wild Wild West -elokuvia. Spagettiwesterneistä lainattu yrmeä äijäily ja steampunk-henkinen scifistely paksulla vampyyrikuorrutuksella luovat kokonaisuuden, joka ei loista omaperäisyydellään mutta vakuuttaa vilpittömyydellään. Simppelin ja hieman tv-sarjamaisen kerronnan valopilkkuja ovat nasevasti kirjoitettu dialogi ja mainiot ääninäyttelijät.

Pelimekaanisesti Evil West kumartaa ennemmin itään kuin länteen, sillä Devil May Cryn ja Bayonettan henkisten toimintaklassikoiden perimä näkyy ja kuuluu kaikkialla. Jessen eteen asettuu vampyyreja, ihmissusia, jättiötököitä ja muita iljettäviä hirviöitä, joista niistetään epäpyhä henki ulos lähitaistelun ja tuliaseiden avulla. Jessen arsenaali laajenee tasaista tahtia pelin edetessä, ja varusteiden laatu sekä määrä kasvavat suorassa suhteessa revolverisankarin karttuviin taisteluominaisuuksiin noin 12-tuntisella taipaleella.

Raa’asti karrikoiden Evil West jakautuu kahdenlaiseen toimintaan. Ensin tutkitaan pelin tunnelmallisia ja polveilevia maisemia, kunnes eteen etsiytyy pieni areenamainen näyttämö, ja sitten vedetään liikkuvat taakse. Pulssia tasataan ratkomalla satunnaisia höyhenenkevyitä pulmapähkinöitä. Kyynisempi voisi väittää pelin sisällön olevan melko yksioikoista, mutta kun nopeatempoinen, näyttävä ja parhaimmillaan pähkähullun kiihkeä toiminta kirii kukkeimmilleen, on vaikea estää mairean hymyn leviämistä huulille.

Evil Westin ohjausjärjestelmä on kohteliaasti ilmaistuna eksoottinen, sillä koko ohjaimen mitalle leviävät komennot tuntuvat varsinkin ensialkuun tahattoman kankeilta sisäistää. Siinä missä Evil Westin alkutaival kuluu lähinnä virheliikkeiden ja sekaannuksen saattelemia ärräpäitä ladellen, ennen pitkää aistit ja hermoradat virittyvät pelin aaltopituudelle. Sen jälkeen lakkaa ajattelemasta painikkeita ja keskittyy nauttimaan pelin railakkaasta kakofoniasta.

Koko komeuden voi tahkota läpi kahden pelaajan voimin, mikä on ehdottomasti paras tapa hypätä satulaan. Kaksinpeli nakkaa keitokseen hyppysellisen taktisuutta, ja totta on sekin, että pelin hölmölle huumorille höhöttelee mieluummin stereona. Vaikka vain ykköspelaajan eteneminen tallentuu, peli pitää kirjaa taistelutoverin kykypisteistä ja varusteista, joten jaettu eteneminen ei nollaudu sessioiden jyvittyessä useammalle illalle.

Teknisesti Evil West on ristiriitainen kokemus. Ruudunpäivitys takeltelee satunnaisesti ruudun täyttyessä hurmeisesta ilotulituksesta, ja ohjaus saattaa satunnaisesti jumittaa kovemmissa koitoksissa, mutta pientä takeltelua kismittävämpää on jatkuva tekninen kipuilu. Varsinkin pelin viimeisellä neljänneksellä jouduimme pelitoverini kanssa käynnistämään pelin lukuisia kertoja uudestaan toinen toistaan surkuhupaisempien ongelmien ratsastaessa pelikokemuksen yli.

Teknisistä lapsuksista ja paikoin kankeasta ohjattavuudesta huolimatta Evil West on yllättävän viihdyttävä kokemus, joka myös paranee edetessään. Kimurantit kontrollit hiipivät hiljalleen selkärankaan ja sirpaleinen tarina kaavitaan loppumetreillä nätisti kokoon. Lopputekstien kohdalla aiemmin mainittu virne on yhä naulattuna naamavärkkiin.

Huomioitakoon kuitenkin, että antamani arvosana kuuluu ennen kaikkea jaetulle kokemukselle. Yksinäisenä kokemuksena Evil West on pistettä ja ehkä jopa kahta köyhempi kokemus. Kaksin aina kaunihimpi, myös villiäkin villimpää länttä kesyttäessä.

7/10
KehittäjäFlying Wild Hog
Pegi-ikärajatK-18
Pegi-merkinnätKiroilu, Väkivalta
Lisää luettavaa