Voimataso 9 000 plus yksi
Vanhan vitsin mukaan on ihan sama, minkä Dragon Ball Z -jakson sattuu näkemään. Goku latailee siellä joka tapauksessa sitä samaa superhyökkäystä. Tuurilla hän saattaa ampuakin sen kohti vihollista vielä parin seuraavan jakson aikana. Ovatkohan Dragon Ball Xenoverse 2:n tekijät käyttäneet tätä ajatusta inspiraationa?
Ensimmäinen Xenoverse oli pelien mittapuulla voimatason ziljoona super-saiyalainen, koska siinä kohtasivat saumattomasti lähdemateriaalin ideat ja pelattavuus. Dragon Ball kertoo kummallisen näköisistä tyypeistä, jotka treenaavat loputtomasti, jotta saisivat käyttöönsä yhä hullumpia superhyökkäyksiä. Pelissä luotiin oma kummallisen näköinen tyyppi, joka teki ihan samaa – ja se toimi.
Dragon Ball Xenoverse oli kolmiulotteista ja elävää tappelupelaamista, jossa vähäisinkin surkimus osaa lentää ja ampua käsistään taloja romahduttavia tuhosäteitä. Se oli tappelupelaamista ilman tappelupelaamisen liiallista monimutkaisuutta. Reflekseillä oli väliä, mutta oikeiden voimasettien valinta ja hahmon arvojen säätö kompensoi taitoa kivasti roolipelihengessä. Se oli supersankarimättöä, jossa ei oikeastaan tarvinnut edes pitää Dragon Ballista. Voiman tunteen arvostaminen riitti. Faneille oli tarjolla kivoja pikkuviittauksia, kuten monenlaista vaatekertaa tarinan varrelta.
Kaikki mitä sanoin juuri, pätee kakkososaan. Ensimmäinen Xenoverse oli niin hyvä, että siitä olisi saanut todella mainion jatko-osan perustukset. Ne perustukset ovat edelleen olemassa, mutta niiden päälle ei ole rakennettu paljoakaan. Tämä on vähemmän jatko-osa ja enemmän itsenäinen laajennus, jonka suurimmat parannukset ovat pelin kolhoimpien osien viilausta.
Juonikin on käytännössä sama. Viimeksi pahat aikamatkustavat demonifriikit heittivät satunnaispahiksia Dragon Ball -historian tärkeisiin taisteluihin ja sotkivat niiden tulokset. Aikapartion jäsenenä tilanne piti korjata esimerkiksi vetämällä Friezaa pataan, kunnes Goku ehtii puhkua kasaan Spirit Bombin. Nyt käy ihan samalla tavalla, paitsi että samat pahikset tuovat samoihin mättöihin hieman eri pahikset, kuten Turlesin ja Lord Slugin. Kööriä on rahdattu turpasaunoille tällä kertaa muun muassa Dragon Ball Superista.
Xenoverse 2 on edelleen melkoista kokemuksen ja saaliin keräilyä, jota on sentään helpotettu. Uusi Conton City -kaupunki on paljon isompi, ja siellä on silti helpompi liikkua. Treenaajatkin löytää helpommin. Liikkeiden ja asusteiden keräilystä on poistettu ärsyttävää satunnaisuutta. Jos tallella on ykköspelin tallennus, vanha oma sankari komeilee hologrammina keskustassa ja ilmestyy välillä tehtäviin elävänä legendana. Kaupungista voi porttailla vaikkapa Friezan alukselle tai Kamin talolle puolustamaan puutarhaa hyökkääjiltä. Nämä ovat ihan kivoja pikku juttuja, mutta paino on sanalla ”pikku”.
On mahdoton paeta tunnetta, että pelaaja jauhaa samaa peliä uudestaan toiseen kertaan. Toisaalta kyllähän se lämmittää, kun nyt voi sentään suhauttaa päälle tukkaa kasvattavan Super Saiyan 3 -muodon, ja namekilaiset voivat buustata itsensä jättimuotoon. Verkkomatsitkin toimivat piirun verran paremmin.
Xenoverse vakuutti minut aikoinaan Dragon Ballin pelimahdollisuuksista, ja kakkososa on eittämättä hyvä peli. Tällainen puolivillainen kehitys ei kuitenkaan herätä luottamusta siitä, että Xenoversellä olisi oikeasti tulevaisuutta. Eniten pelistä saavat kuitenkin irti ne, jotka eivät ole aiemmin edes kuulleet Xenoversestä. Heille tarjolla on Dragon Ball -kokemuksen tavoittava ja mukavan kevyt tappelupeli. Skipatkaa ykkösosa ja päästäkää valloilleen sisäinen saiyalaisenne.