Missä olit, kun Sephiroth kilahti?
Final Fantasy -sarjan menestyksestä kertoo paljon se, että yksittäiset osat sen sisällä ovat onnistuneet kasvamaan omiksi ja itsenäisiksi viihdebrändeikseen.
Tunnetuin näistä on tietenkin Final Fantasy VII, joka kerää parhaillaan huomiota kokonaisen uusioversiotrilogian merkeissä. Remake-osia edelsi kuitenkin vuonna 2004 vauhtiin päässyt Compilation of Final Fantasy VII -hanke, joka Final Fantasy X-2:n menestyksen saattelemana lähti laajentamaan alkuperäisen pelin maailmaa käsi- ja kotikonsoleilla, mobiililaitteilla ja jopa elokuvateattereissa.
Yhdeksi Compilationin avainpilareista muodostui PSP:lle kehitetty toimintaroolipeli Crisis Core: Final Fantasy VII. Teoksen vetonaulana toimi erityisesti tarina, sillä se vei pelaajat aikaan ennen Cloud Strifen ja Sephirothin kuuluisaa yhteenottoa. Päähenkilön roolin otti haltuunsa Cloudin eräänlaisena mentorina tunnettu Zack Fair, jonka elämästä tiedettiin tuolloin vielä kovin vähän muutamaa traagista yksityiskohtaa lukuun ottamatta.
Crisis Coresta osoittautui kohtalainen menestys Square Enixille, joten on ollut lähinnä ajan kysymys, milloin pelitalo yrittäisi tuoda sen taas laajemmin saataville. Oikea aika näyttäisi koittaneen nyt, sillä pelin moderneille alustoille ehostava Reunion-uudelleenjulkaisu on saapunut sopivasti vuotta ennen Final Fantasy VII Remakelle jatkoa tarjoavaa Final Fantasy VII Rebirthia.
Reunionin mainostettiin ennakkoon olevan enemmän kuin vain vanhan pelin remasterointi, ja se pitää täysin paikkansa. Square olisi voinut oikoa monia mutkia uudessa versiossa mutta on päätynyt antamaan sille yllättävän paljon huomiota. Kirkkaimmin loistavat uudet hahmomallit, jotka ovat saaneet pinnalleen aiempaa huomattavasti enemmän yksityiskohtia. Myös kasvojen ilmeet ovat kohentuneet monissa yhteyksissä, samoin kuin ympäristöjen visuaalinen anti. Ulkoasua modernisoivat tehokkaasti vielä uusittu valaistus, tuoreet hyökkäysefektit ja näyttävämpi taistelukamera.
Isoja uudistuksia on kokenut myös ääninäyttely, joka on lisätty osaksi kaikkea dialogia. Näyttelijäkaartia on päivitetty uusilla henkilöillä mukailemaan varsinkin tuoretta uusioversiotrilogiaa, joskaan tarinallisia muutoksia mukaan ei näytä samalla sujahtaneen. Ero vanhaan on ylipäätään pienempi kuin aluksi odottaisi, joskin uusi Zack voi särähtää aina välillä korvaan vivahde-eroillaan, jos alkuperäistä on sattunut pelaamaan enemmän.
Varsinainen pelaaminen on kohentunut sekin vanhaan nähden. Huomattavinta on, että Zackin ohjaamisesta on saatu yleisesti sujuvampaa, mikä antaa pelaajalle paremman otteen hyökkäyksien ja väistöjen rytmittämiseen. Erikoishyökkäyksien ketjuttamisesta mukaan iskuihin palkitaan tehostetulla vahingolla. Taistelemisen taustalla automaattisesti pyörivä DMW-hedelmäpeli ei enää juuri keskeytä toimintaa, vaikka se yhä vastaa satunnaisesti Zackin kykyjen parantamisesta ja lopetusliikkeiden tarjoamisesta.
Loppua kohden mukaan esitellään vieläpä kokonaan uusi taistelutyyli. Se onnistuu tuomaan pienen lisämausteen kamppailuun antamalla enemmän keinoja vastata kovemmissa tehtävissä vastaantuleviin äkkikuolematilanteisiin. Taistelutyylille on annettu jopa oma kehitysmittarinsa, joskin sen hitaan edistymisen johdosta monet tuskin päätyvät vuorovaikuttamaan järjestelmän kanssa.
Reunionin lisäyksiä on lähtökohtaisesti helppo arvostaa, mutta ne tuovat mukanaan myös erityisen ongelman. Näpsäkämpi pelattavuus ja ulkoasu alleviivaavat nimittäin kahta kauheammin sitä, että pohjimmiltaan Crisis Core on edelleen PSP-peli.
Karkeimmin käsikonsolihistoria ilmenee ympäristösuunnittelussa. Koluttavat pelialueet ovat kulmikkaita, pieniä ja kolkon tylsiä, mikä on omiaan viemään mielenkiintoa maailman tutkimisesta ja taistelusta, jotka kärsivät vaihtelun puutteesta. Asiaa ei auta, että iso osa Zackia tehostavista varusteista hankitaan suorittamalla sivutehtäviä. Niitä on mukavat 300 kappaletta, mutta ne kierrättävät vain muutamaa erilaista kenttä- ja tehtävätyyppiä.
Tarinatehtävien puolella tilanne on hieman parempi, sillä jokaisessa tarinaosuudessa on mukana muutamia pieniä minipelejä ja lisätavoitteita. Niiden laatu kuitenkin vaihtelee merkittävästi, sillä jo aikoinaan ne lisättiin mukaan enemmän täytteeksi kuin oleelliseksi sisällöksi.
Myös tarinankerronta pistää väkisin silmään. Varsinkin Final Fantasy VII Remaken jälkeen käsikirjoituksen kömpelyyttä on hankala olla huomaamatta, ja siksi Crisis Coren tapa monimutkaistaa Final Fantasy VII:n yleistarinaa tuntuu enemmän turhalta kuin perustellulta. Juonen parasta antia on mahdollisuus tutustua jo tiedossa olleisiin tapahtumiin Zackin näkökulmasta ja olla tekemisissä Sephirothin kanssa silloin, kun tämä tunnettiin maailmaa uhkaavan hirviön sijaan vielä jonkinasteisena sankarina.
Pelinä Crisis Core: Final Fantasy VII Reunion on siis kaksijakoinen tapaus. Toisaalta se on mainosten mukaisesti enemmän kuin pelkkä remasterointi, mistä Squarelle on ehdottomasti nostettava hattua. Tänä päivänä sen pelaaminen vaatii kuitenkin hyvin tietynlaista asennoitumista toimintaa, tehtäväsuunnittelua ja tarinankerrontaa kohtaan, sillä sisällöllisesti se on alkujaan tehty koettavaksi pienissä erissä ja vieläpä huomattavien teknisten rajojen sisällä.