Kummituksia ja koiruuksia
Uusi vuosi, uusi Call of Duty. Jotkut asiat eivät muutu edes uuden konesukupolven vaihdoksessa. Tänä vuonna vuorossa on Modern Warfare -sarjaa tehnyt Infinity Ward, joka jättää sen nyt taakseen uusien kuvioiden edessä – mutta kuinka uusien?
Ghosts sijoittuu vaihtoehtoiseen lähitulevaisuuteen, jossa Lähi-idän tuhoutuminen ydinräjähdyksessä on ajanut maailman öljykriisiin, mikä on johtanut USA:n talouden romahtamiseen ja eteläamerikkalaisten öljyvaltioiden vahvistumiseen. Lopulta uusi eteläinen liittouma hyökkää jenkkeihin ja täysimittainen sota alkaa. Yksinpelin tarinassa seurataan Walkerin perheen miesten toimia sodassa ja Ghosts-erikoisyksikössä.
Muuten yksinpelin meno onkin sitten tuttua kaikista edellisistä Call of Duty -peleistä eli tarkasti kirjoitettua räiskinnän vuoristorataa, jossa liikutaan tiukassa putkessa tekoälyn ohjaamien vihollisten toimiessa lähinnä maalitauluina. Yksinpeli kieltämättä tarjoaa varsin monia hengästyttävän vaarallisia tilanteita, jotka taatusti viihdyttävät uusia pelaajia, mutta sarjan vanhoille faneille ne ovat jo niin tuttuja, että lähinnä haukotuttaa. Tarinakaan ei yritä juuri sitoa näitä tilanteita järkevästi yhteen, vaan pikasiirtää pelaajaa paikasta toiseen jättäen monta asiaa epäselväksi. Tarinan käsikirjoituksesta vastaa kuulemma Stephen Gaghan, joka on muun muassa kirjoittanut sellaiset elokuvat kuin Syriana ja Traffic, mutta pelin perusteella sitä on vaikea uskoa.
Yksinpelin persoonallisin hahmo on kuin onkin ennalta paljon huomiota mainosvideoissa herättänyt saksanpaimenkoira Riley, joka toimii pelaajan apuna. Etenkin uuden sukupolven koneilla animaatio on niin hienoa, että hurtan kanssa haluaisi vain leikkiä räiskimisen sijaan. Pääseepä Rileya myös ohjaamaan itse muutamassa osiossa, mutta itseäni jotenkin kirpaisi, kun näki lupsakan piskin repivän vihollisten kurkut auki.
Pelillisesti yksinpeli ei siis tarjoa mitään uutta, vaikka onkin laadultaan tasaisen varmaa perusräiskintää. Uusien koneiden tehot tarjoavat silmiä hivelevää ulkoasua ja tasaista ruudunpäivitystä, ainakin testatulla PS4-versiolla, joka pyörii aidolla 1080p-resoluutiolla 60 kertaa sekunnissa päivittyvällä kuvalla. Komea ulkoasu olikin itselleni ainoa syy pelata yksinpeli loppuun – aiemman sukupolven koneilla näin tuskin olisi käynyt. On sääli, että Infinity Ward ei ottanut mallia Treyarchin Black Ops II:sta, joka sentään yritti yksinpelissä jotain uutta haarautuvalla tarinallaan ja valinnoillaan. Nyt tuntuu, kuin olisi otettu takapakkia.
Kuten aina, Call of Dutyn varsinainen anti on tietenkin verkkomoninpelissä. Sen suhteen on jälleen hieman sekoitettu pakkaa, mutta vain parin kortin verran. CoDin moninpeli on tavallaan täysin oma lajityyppinsä, jota joko vihaa tai rakastaa, eivätkä tekijät sitä lähde rikkomaan niin kauan kuin se pelaajia innostaa. Niinpä myös Ghostsin moninpeli on enemmän tai vähemmän ennalta tuttua.
Ghostsin verkkopeli tuntuu paluulta perusteisiin Black Ops II:n moninpelin jälkeen, jossa ilmassa oli niin paljon lentävää tavaraa, että sitä varten olisi tarvinnut oman lennonjohdon. Monia tuhovoimaisimpia lentäviä tai ilmasta tulevia kill streak -palkintoja on poistettu ja tutkan tehoa heikennetty tuntuvasti. Niinpä olo ei ole aivan niin orpo koko ajan, vaikka sarjalle perinteinen tiukka tempo on edelleen mukana – räpäytä silmiäsi väärällä hetkellä, niin kuolet.
Moninpelimuodot ovat enemmän tai vähemmän ennallaan. Muutamia uusia on mukana, mutta ne ovat lähinnä muunnelmia vanhoista, kuten Search and Rescue, joka perustuu Search and Destroy -pomminasetukseen, mutta jossa kuolleet pelaajat voi herättää henkiin. Klaanejakaan ei ole unohdettu, ja niitä varten löytyy erikseen oma 4-vs-4 Clan Wars -pelitila.
Moninpelikarttoja on heti alussa varsin runsaasti. Kaikki 14 karttaa ovat tasaisen varmaa laatua, joskaan varsinaisia helmiäkään ei joukossa ole. Pari laajempaa ulkoilmakenttää, kuten Stonehaven, voivat jopa tuntua sarjan ahtaisiin ja sokkeloisiin tiloihin tottuneista oudoilta.
Uuden sukupolven tehoja ei moninpelissä juuri hyödynnetä ulkoasua lukuun ottamatta. Ennalta paljon mainostetut muuttuvat kartat eivät tarkoita dynaamista ympäristöjen tuhoutumista, vaan tiettyjä ennalta määritettyjä kohtia tai tilanteita kartoissa, jotka voi hajottaa tai jotka muuttavat karttaa hieman – ja joka kerta samalla tavalla.
Mukana on myös kaksi uutuutta, Squads ja Extinction. Jälkimmäinen on Infinity Wardin oma versio Zombies-pelitilasta, joka on kuitenkin huomattavasti yksinkertaisempi ja helpompi. Siinä soditaan neljän pelaajan voimin tekoälyn ohjaamia avaruuden muukalaisia vastaan yhdellä suurella kartalla. Se tarjoaa mahdollisuuden rentoon yhteispeliin kavereiden kanssa ja on yllättävän hauskaa puuhaa.
Squads sen sijaan kuulostaa paperilla hyvältä, muttei oikein toimi käytännössä. Siinä luodaan oma kymmenen sotilaan ryhmä, joka johdetaan taisteluun toisten pelaajien ryhmiä vastaan tekoälyn hoitaessa muiden ryhmäläisten toimintaa. Ryhmän sotilaiden varusteita voi tietenkin säädellä itse, ja ryhmä voi taistella muita vastaan myös silloin, kun peli ei ole päällä. Botteja vastaan sotiminen ei kuitenkaan ole niin kiinnostavaa kuin varsinainen verkkomoninpeli, joten on vaikea uskoa Squadsin kiinnostavan kovinkaan monia pelaajia.
Kaikkiaan Call of Duty: Ghosts on hiottu, mutta myös täysin yllätyksetön kokonaisuus. Sen jokainen osa-alue aiheuttaa sarjan faneille pahaa déjà vu -ilmiötä, mutta siitä huolimatta tiedän, että tulen taas tahkoamaan sen moninpeliä satoja tunteja. On turha odottaa, että sarja jotenkin mullistaisi räiskintäpelien lajityyppiä niin kauan, kun sen anti tällaisenaan kiinnostaa pelaajia miljoonamyyntien edestä. Ghosts on hyvä esimerkki lopputuloksesta.
7/10
Miika Huttunen
Vaihtopelaaja
Call of Duty -pelisarjan varsinaisen menestyksen elinkaari on ollut vahvasti sidoksissa väistymässä olevaan konsolisukupolveen. PS3:n ja Xbox 360:n alkuvuosien aikana ilmestynyt Call of Duty 4: Modern Warfare käynnisti myyntihittien putken, josta on saatu nautiskella (tai näkökulmasta riippuen kärsiä) joka syksy vuodesta 2007 saakka.
Kuusi vuotta sitten verkkoräiskintöjen kuninkuusluokkaan noussut pelisarja oli vielä vuosien ajan alansa huippua. Uusin osa Call of Duty: Ghosts tuntuu kuitenkin jäänteeltä vuosien takaa – samalla tavoin kuin nykyinen konsolisukupolvi näyttää ikänsä rujosti tehokkaampien seuraajiensa ja pc:n rinnalla. Mikä oli vielä vuonna 2007 alan kärkeä, on vuonna 2013 aikansa elänyttä. Irrotettuna ajan tarjoamasta perspektiivistä pelit ovat edelleen yhtä hyviä kuin puoli vuosikymmentä sitten, mutta nyt alkaisi jo olla aika jollekin uudelle.
Sääli, sillä ei Call of Dutyn tarvitsisi turvautua samaan vanhaan vuodesta toiseen. Ghosts toistaa kuitenkin sekä verkossa että yksin pelattunakin kulunutta kaavaa, johon ei vanhalla konsolisukupolvella ole lätkitty edes uutta maalia pintaan. Pelillisten uudistusten sijaan tarjolla on ennemminkin pieniä metapelillisiä säätöjä, erilaisia tapoja avata uutta krääsää, jonka kerääminen tuntuu aina toisinaan niin kovin koukuttavalta. Ei Call of Dutyn tarvitse lopullisesti luovuttaa, mutta uudistuminen olisi enemmän kuin paikallaan, mikäli menestystä aiotaan haalia vielä uudellakin konsolisukupolvella.
6/10
Jukka Moilanen