Kissa varjoisilta kujilta
Yksityisetsivä John Blacksad on paraikaa tuulettamassa lompakkonsa hämähäkinseittejä, kun kovan onnen kyylän syliin tipahtaa uran kenties kiperin työkomennus. Nuhjuisen nyrkkeilysalin omistaja on löytynyt roikkumasta köyden jatkeena oman salinsa kattoparrusta. Yksioikoiselta tuntuva itsemurhajuttu ajautuu laukkavauhtia valheiden ja salaliittojen pyörremyrskyksi, josta selviytyminen vaatii teräviä hoksottimia ja lujia hermoja.
Näin alkaa maineikkaaseen espanjalaiseen sarjakuvaan perustuva Blacksad: Under the Skin. Kolmiulotteisten seikkailupelien julkaisutahti on hiipunut tuntuvasti sitten Telltale-pelistudion ennenaikaisen kuoleman, mutta Blacksad änkeää samoille tarina- ja tunnevetoisille apajille kuin The Walking Deadin ja Life is Strangen kaltaiset modernit kevyet pulmapelit. Esikuvilleen ominaiseen tyyliin myös Blacksadissa piisaa enemmän katseltavaa kuin varsinaista pelattavaa.
Blacksadin ehdottomasti paras puoli on klassisesta film noir -perimästä lainaava tarina. Äkkijyrkkiä käänteitä, ristiriitaisia johtolankoja ja menestyksensä kiroamia hahmoja vilisevä kertomus vain paranee edetessään. Eläimellisen mukasöpöstä hahmokatraasta huolimatta pelin näkemys 50-luvun New Yorkista on vetovoimaisen kolkko ja vaarallinen paikka. Luokkaerojen, rasismin, keplottelun ja kyynisyyden hiidenkirnu tarjoaa täydellisen näyttämön juonivyyhdille, joka toisinaan uittaa varvasta poikkeuksellisen synkissä syvyyksissä.
Vaikka pelin pienen budjetin toteutus näyttäytyy etenkin hahmojen puisen elehdinnän ja pelin riisuttujen ympäristöjen muodossa, korvakanavia hellitään herkällä otteella. Osaava ääninäyttelijöiden kaarti panee parastaan, ja taiten kirjoitettua dialogia kehystää upean sävykäs ääniraita. Lennokkaasta bossa nova -vikuroinnista runollisen lohduttomaan jazztunnelmointiin kurottava kappalekirjo on pelin sakean tunnelman keskeisimpiä rakennuspalikoita.
Valtaosa ajasta vietetään nuohoten nurkkia johtolankojen toivossa sekä jututtaen eri hahmoja. Tarina sisältää runsaasti valinnan vapautta, ja lajityypille ominaiseen tapaan pelaajan ratkaisuista pidetään tarkkaa kirjaa. Toisinaan Blacksadin on luotettava eläimellisiin aisteihinsa Lepakkomiehen etsivänäköä jäljittelevissä osioissa, ja välillä yhdistellään johtolankoja erillisessä päättelyruudussa, joka on lainattu suoraan Frogwaresin Sherlock Holmes -peleistä.
Vaikka Blacksad on keskimääräisesti todella – todella – hidastempoinen ja vaatii täten reilusti kärsivällisyyttä, huonoimmillaan peli on silloin, kun tahtia yritetään kuroa ripeämmäksi nuivien toimintakohtausten avulla. Pikaisia napinpainalluksia ja tarkkoja sauvanhivautuksia vaativat pätkät ovat arkipäivää nykypäivän seikkailupeleissä, mutta Blacksadissa vauhtiosiot on kuorrutettu takavasemmalta yllättävillä äkkikuolemilla ja kireillä aikarajoilla.
Blacksad: Under the Skin jättää varmasti monet kylmäksi raukean nuuskinnan ja hapuilevien toimintajaksojen sekametelinä. Rohkenen silti väittää, että pelin rosoisuus on myös omiaan tuomaan teokselle särmää, sielukkuutta ja persoonallisuutta. Kiehtova maailma, kunnianhimoinen tarina ja hitusen vinksalleen nyrjähtänyt toteutus luovat kokonaisuuden, joka kietoo varsinkin hitaasti avautuvista elämyksistä syttyvän pelaajan leikiten pikkurillinsä ympärille.
Jason Ward