Airborne Kingdom -arvostelu on julkaistu alkujaan Pelaaja-lehden helmikuun 2021 numerossa 219. Tuoreimpien arvostelujen tasalla pysyt tilaamalla lehden täältä!
Taivasten valtakunta
Muinaiset tarut kertovat lentävästä kaupungista, joka vuosisatoja sitten vaelsi pilvien päällä ja yhdisti maanpäälliset kansakunnat yhdeksi suureksi sivistyksen, teknologian ja kehityksen kehdoksi. Kuten moni muukin mahtava kuningaskunta, leijuva sivilisaatio päätyi lopulta ajan hampaan kalvamana unholaan. Myös maanpinnan valtiot eksyivät menetyksen myötä toisistaan.
Airborne Kingdom antaa pelaajalle tehtäväksi herätellä tarujen lentävä kolonisaatiokone jälleen henkiin, mutta alussa kaupungista ei ole jäljellä kuin yskivä moottori. Parin vuoden takaista ikiroutasimulaattori Frostpunkia pelanneille ilmassa kelluvan kaupungin toimintaperiaatteet ovat välittömästi erehdyttävän tuttuja. Siinä missä Frostpunkin hyisessä maassa tärkein resurssi oli lämpö, Airborne Kingdomissa pärjätäkseen täytyy pitää jatkuvasti silmällä polttoainemittaria, ettei koko kaupunki rysähdä alas taivaalta. Myös noste ja vauhti ovat tärkeitä menestyksen indikaattoreita, ja rakentamisessa on säilytettävä symmetria, ettei kaupunki ala kallistua liikaa suuntaan tai toiseen.
Taivaiden kiertolaisena kaupunki on riippuvainen maasta löytyvistä resursseista, joita lennellään hakemaan pienillä potkurikoneilla. Veden, ruoan ja rakennustarvikkeiden lähteitä on ripoteltu maailmaan kuitenkin niin anteliaasti, ettei pula-aika pääse koskaan yllättämään, jos varastonsa malttaa tankata täyteen aina tilaisuuden tullen. Minkäänlaisia ulkoisiakaan konflikteja ei pääse syntymään. Airborne Kingdomin maailmassa ei nimittäin sodita, eikä kenenkään raajoja tarvitse amputoida kylmäkuolion vuoksi, mikä lienee helpotus monille Frostpunkin traumatisoimille.
Tahdiltaan kovin rauhallinen peli nojaa kovasti tarinatilaansa pelaajan motivoinnissa, mutta se ei aivan onnistu tavoitteessaan. Noin kahdeksantuntinen pyrähdys seuraa alusta loppuun samaa kaavaa. Kartalla törmätään uuteen kuningaskuntaan, jonka pyynnöstä etsitään jokin kadonnut reliikki tai retkikunta, ja palatessa onkin jo aika solmia liitto. Tämä toistetaan tusina kertaa, ja vaikka vaihtelua haetaankin esimerkiksi erilaisista miljöistä, prosessi sujuu jo ensimmäisen kerran jälkeen sokkona vasemmalla kädellä.
Haasteen puute harmittaa, koska maailman tutkiminen ja etenkin varsinainen rakentelu on muuten sangen mukavaa. Nosteen ja kallistuksen kaltaiset erityismekaniikat ovat itsessään jo hauskoja, mutta peli petraa moniin kilpailijoihin nähden myös peruspalikoissa. Kaupunginrakentelupelien pahin puoli on monesti se, ettei uusia teknologioita ja palveluita pysty helposti sisällyttämään osaksi varhaisessa vaiheessa suunniteltuja alueita, mutta Airborne Kingdomin purku- ja siirtotyökalut mahdollistavat suuretkin mullistukset suhteellisen kivuttomasti. Ominaisuus saattaa kuulostaa paperilla mitättömältä, mutta se tekee kaupungin kehittämisestä ja teknologiapuun tutkimisesta mielekkäämpää kuin monissa muissa peleissä.
Ikävä kyllä pelistä puuttuu kokonaan hiekkalaatikkotila, jossa zen-henkisestä rakentelusta saisi nauttia sydämensä kyllyydestä. Tarinavetoisuus on toki tietoinen päätös, mutta koska juoni ei varsinaisesti tarjoa valtavasti lisäarvoa rakentelun kylkeen, pelaaja pärjäisi varmasti myös omillaan. Ilman hiekkalaatikkotilaa kokemus jää hieman lyhyeksi ja epätyydyttäväksi, ja lopussa todella kismittää, ettei omaa luovuuttaan pääse toteuttamaan täysin vapaasti. Ilmaisten sisältöpäivityksien kultakautena mikään ei toki estä tilan lisäämistä peliin, joten pitäkäämme sormet ja varpaat ristissä sen varalta.