Sonic 3 oli ihan kiva peli, mutta tarinat sen kehityksestä ovat kuolemattomia legendoja

Esim. Michael Jackson teki Sonic 3:een musiikit, mutta hänen nimeään ei pelissä näy.

27.5.2024 10:21

Kun minä olin nuori, pelimaailma oli jakautunut kahtia: osa meistä oli Nintendo-tyyppejä, osa taas Sega-tyyppejä. Toisin kuin nykyään, tämä leiriytyminen ei ollut mikään pieni ja kepeä juttu, vaan haudanvakava asia, kuin kuuluminen joko Ilveksen tai Tapparan porukkaan Tampereella.

Olin itse enimmäkseen Nintendo-tyyppi, sillä kotitietokoneiden ohella meillä oli ensin kahdeksanbittinen NES ja myöhemmin SNES, joten minun kirjoissani Super Mario pieksee Sonic-pelisarjan 100-0 ja vielä selvemmin sunnuntaisin.

Tämä ei tarkoita, ettenkö näkisi mitään positiivista Sonic-pelisarjassa, sillä parhaimmillaan – kun pelaaja saa oikeasti meemien hengessä juosta nopeasti – ne ovat ratkiriemukasta tykitystä. Mutta samalla on usein tuntunut siltä, kuin kehitystiimi olisi tehnyt kaikkensa estääkseen pelaajaa menemästä nopeasti kankean kenttäsuunnittelunsa muodossa.

Yhdessä asiassa Sonic-pelit ovat kuitenkin aina olleet Mariota edellä, se asia on niihin liittyvät tarinat. Nintendo on aina ollut hyvin vanhoillinen ja hyvin organisoitu firma, jossa asiat joko onnistuvat enimmäkseen ongelmitta, tai ainakin ne tarinat niistä ongelmista suljetaan johonkin holviin, eikä niistä puhuta ulkopuolisille.

Mutta Sega? Siellä asiat on tehty aina hieman toisella tavalla ja Sonic 3 on tästä oiva esimerkki.

Kuten nimestäkin voi päätellä, Sonic the Hedgehog 3 on Segan maskotiksi nousseen supersiilin kolmas peliesiintyminen. Sarjan ensimmäinen osa kehitettiin puhtaasti Japanissa, toinen taas Mark Cernyn perustaman Sega Technical Instituten toimesta. Pelin kehitysjakso oli alusta saakka segamaisen eriskummallinen, sillä STI:n kehittäjät kokeilivat jos jonkinlaisia ideoita.

Ensimmäisiä versioita työstettiin Sega Virtual Processor -sirun avulla ja tähtäimessä oli 3D-grafiikalla toteutettu peli. Kuten kaikki Virtua Racingin MegaDrive-versiota pelanneet tietävät, tämä kokemus olisi taatusti ollut melkoista diaesitystä, koska sirunkaan avulla konsolissa ei riittänyt vääntöä pyörittämään 3D-grafiikkaa mitenkään pehmeästi. Tiettävästi tuloksena oli vain karkea prototyyppi, jossa Sonic pystyi juoksemaan loputonta, kahdeksikon muotoista rataa pitkin, sillä projekti kuopattiin pikavauhtia.

Mutta mitä jos ei sittenkään? Seuraavassa prototyyppiversiossa kokeiltiin isometristä grafiikkaa, joka tällä kertaa pyöri spritejen varassa, mutta antoi illuusion kolmiuloitteisesta maailmasta. Tämäkin idea kuopattiin, mutta ei taaskaan pysyvästi, sillä sitä hyödynnettiin uudelleen pari vuotta myöhemmin Sonic 3D Blastin muodossa.

Joku voisi kuvitella, että kokeilut loppuivat tähän, sillä se lopullinen Sonic 3:han on kuitenkin hyvin perinteinen 2D-tasohyppely, mitä nyt mukaan on lisätty uusia bonuskenttiä ja muuta pientä virkistystä. Pelkän Sonic 3:n pelaamalla voisi todellakin kuvitella näin, mutta Sonic 3 on oikeasti vain puolet pelistä. Se toinen puoli myytiin erikseen Sonic & Knucklesin muodossa, mutta jälleen segamaiseen tapaan. Kasetit nimittäin pystyi ketjuttamaan yhteen, jolloin kahden erillisen pelin sijaan tuloksena oli yksi megapeli. Mutta tästä puhutaan lisää myöhemmin toisessa jutussa.

Kuten arvata saattaa, kehitysprosessi ei ollut täysin ongelmaton. STI:n tekninen johtaja, Roger Hector, on myöhemmin kommentoinut, että hänen pääasiallinen työnsä oli yrittää estää Segan sikariporrasta sekaantumasta jatkuvasti pelin kehitykseen ja yrittää saada miljoonaan suuntaan revittyä Yugi Nakaa osallistumaan riittävästi Sonic the Hedgehog 3:n kehitykseen.

Tämä mielessä ei olekaan yllättävää, että Sonic 3 ei tunnu lopulta miltään suunnattomalta vallankumoukselta. Se on tuttu peli, mutta hieman parempana, hieman suurempana, pienten lisäysten kera. Tarinat eivät kuitenkaan lopu tähän.

Nykyään Sonic 3 muistetaan ehkä parhaiten yhdestä asiasta: Michael Jacksonista. Kirjaimellisesti parin vuosikymmenen ajan pelaajien joukossa kiersi villejä tornihuhuja siitä, että popin kuninkaana tunnettu Jackson oli säveltänyt musiikkia peliin. Tämä ei olisi ollut yllättävää. Jackson oli suuri Sonic-fani ja oli aiemmin tehnyt yhteistyötä Segan kanssa Moonwalker-pelin tiimoilta. Internetin yleistyttyä YouTubeen alkoi ilmestyä videoita, joissa analysoitiin pelin musiikkeja ja verrattiin niitä Jacksonin biiseihin, mikä paljasti runsaasti yhtäläisyyksiä.

Lopulta huhut muuttuivat faktoiksi, kun pelin kehittäjät vahvistivat, että Jackson todellakin oli säveltänyt peliin musiikkia. Jackson, Naka ja muut Segan kehittäjät olivat tehneet yhteistyötä Jacksonin levytysstudiolla ja jopa vierailleet tämän Neverland Ranch -tilalla, josta he saivat mukaansa Jacksonin nauhoittaman a cappella -demonauhan. Tiettävästi Jackson oli säveltänyt useita kappaleita, jotka oli sitten määrä kääntää MegaDriven ymmärtämään muotoon peliä varten. Mutta Michaelin nimeä ei näy koko pelissä, joten mitä tapahtui?

Tässä kohtaa palaamme taas huhujen pariin, sillä tapahtumista on parikin eri versiota, riippuen siitä, keneltä kysyy. Jacksonin edustajien mukaan Michael oli tyytymätön siihen, miltä hänen sävellyksensä kuulostivat MegaDriven nuhaisen äänipiirin kautta ja jättäytyi itse projektista. Hectorin mukaan yhteistyö lopetettiin Segan taholta, sillä projektin loppuvaiheilla Jacksonin elämää värittäneet huhut vuosia jatkuneesta lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä nousivat ensi kertaa pinnalle.

Oli todellisuus mikä tahansa, tiimille tämä tiesi vain lisää harmaita hiuksia. Projekti oli jo loppuvaiheillaan, kun ylemmiltä tahoilta tuli käsky pistää pelin soundtrack uusiksi. Howard Drossin, Jun Senoue ja muut kehittäjät tekivät parhaansa ja tuunasivat Jacksonin sävellyksistä uusia versioita, mutta väistämättä miehen tyylistä ja tavaramerkeistä ei päästy pikavauhdilla eroon. Ja niinpä Jacksonin kädenjälki kuuluu pelissä edelleen selkeästi, vaikka nimeä ei missään näkyisikään.

Jos minulta kysytään, Nintendo-tyyppiyteni ei ole koskaan tuntunut huonolta jutulta. Minusta oli kivaa, että esimerkiksi nuoruusvuosieni Super Mario -pelit tuntuivat aina merkittäviltä hypyiltä eteenpäin, eivätkä vain samalta peliltä pienillä tuunauksilla. Mutta toisaalta jos minulta nyt kysytään, kumpien pelien kehitysjaksosta haluan mieluummin kuulla tarinoita, valintani on päinvastainen. Ja miksipä ei? Kumpi teistä on kiinnostavampaa kuunneltavaa, ”teimme kovasti työtä ja tuloksena oli hyvä peli, josta kaikki pitivät” vai yllä olevan tason kaaos, josta tulee vuosikymmeniä kestäviä legendoja ja huhuja?

Miikka Lehtonen

Lisää luettavaa