Vuoto: Final Fantasy XV sai julkaisupäivän, uusi demo myös tulossa

Final Fantasy XV:n julkaisupäivä ja uusi demo näyttävät vuotaneen julkisuuteen.

31.3.2016 10:23

Final Fantasy XV julkaistaan Xbox Onelle ja PlayStation 4:lle 30. syyskuuta, pelisivusto GameSpotilta YouTubessa tapahtunut videovuoto näyttää paljastavan.

GameSpotin ennakkoon purkitetun julkistusvideon mukaan Final Fantasy XV on saamassa torstain tienoilla myös uuden demon. Siinä pelaamaan päästään pelin päähenkilö Noctiksen nuoremmalla versiolla ja sen on tarkoitus esitellä niin pelin astetta viimeistellympää visuaalista antia kuin myös päivitettyä taistelujärjestelmää. Demon läpäisevät pelaajat voivat yksinoikeudella avata itse pääpelissä käyttöönsä myös taisteluissa kutsuttavan Carbuncle-hirviön.

Jo aiemmin peliblogi Gematsu on myös raportoinut kuullensa Final Fantasy XV:n saapuvan syyskuun lopulla.

Kirjoitushetkellä Gamespot on ehtinyt vetää vuotaneen videonsa jo yksityiseksi. Todennäköisesti sivuston oli tarkoitus julkaista se vasta torstaina-aamuna, jolloin Square Enixin oli virallisesti määrä paljastaa Final Fantasy XV:n julkaisupäivä suorassa Uncovered: Final Fantasy XV -verkkolähetyksessään.

Päivitys 31.3.: Square Enix on vahvistanut julkaisupäivän virallisesti.

Lähde: GameSpot (YouTube)

Lisää luettavaa