Perutun PS2-pelin The Last Jobin prototyyppi on nyt saatavilla netistä ladattavassa muodossa maksutta. Toimintapeli oli 40-prosenttisen valmis, kun pelin kehittäjänä ja julkaisijana toiminut Acclaim meni konkurssiin. Vaikka pelin ensijaisena alustana oli tarkoituksena olla PlayStation 2, myös Xbox-julkaisua suunniteltiin.
Frank Gaskin on ladannut pelin pelattavan prototyypin Games That Weren’t -sivustolle. The Last Job tunnettiin myös The Heist -nimellä.
Acclaimin Entertainmentin mentyä konkurssiin vuonna 2004 yrityksen projektit peruttiin. Gaskinin mukaan The Last Jobia työsti vuoden ajan noin 40 henkilöä. Teosta esiteltiin suljetuissa tilaisuuksissa E3 2004 -messuilla, missä peli keräsi myös lehdistön huomiota.
Pelaajan tarkoitus oli ohjata neljää rikollista, joilla jokaisella oli omat erityisosaamisensa. Acclaim oli jopa ilmeisesti kutsunut entisen erikoisjoukkojen jäsenen opettamaan kehitystiimille, miten erikoisjoukot toimivat operaatioiden aikana.
Gaskin kertoo pelisivulla, että pelattava prototyyppiversio saatiin pelin tason suunnittelijalta ja se oli varmuuskopio viimeisestä tunnetusta PS2-kehitysversiosta pelin peruutuksen aikaan.
Prototyyppi sisältää suurimman osan Old Bank -alueen kentistä ja osan tarinasta. Pelaaja voi myös käyttää virheenkorjausvalikkoa, joka antaa pääsyn muihin pelialueisiin, kuten motelliin, satama-alueeseen, kasinoon ja kartanoon.
The Last Jobin varhaisesta kehitysvaiheesta johtuen prototyypissä on ilmeisesti paljon bugeja. Gaskin varoittaakin, että lattioiden läpi putoaminen voi olla yleistä.
Games That Weren’t tarjoaa tulevaisuudessa tarkempaa tietoa pelin kehityksestä. Prototyypin voi ladata sivustolta ja sitä pystyy pelailemaan PlayStation 2 -emulaattoreilla tai muokatulla laitteistolla. Sivulla voi myös tutustua teoksen varhaiseen pelitaiteeseen ja kenttäsuunnitelmiin.
Katso alta Games That Weren’tin video perutusta toimintapelistä:
Lähde: Video Games Chronicle