BlazBlue-mätkintäsarjan neljäs osa BlazBlue: Central Fiction on saanut julkaisupäivän nyt ihan Euroopassakin asti. Julkaisija PQuben avustuksella eurooppalaiset pääsevät pelaamaan peliä 4. marraskuuta eli vain kolme päivää Pohjois-Amerikkaa myöhemmin.
Eurooppaan Central Fictionista saadaan niin sen PlayStation 4- kuin PlayStation 3 -versio. Näillä näkymin peli saadaan täälläkin päin maailmaa ostettavaksi myös sekä ladattavassa että fyysisessä kuosissa.
Central Fictionissa pelattavissa on yhteensä reilut 30 taistelijaa, ja odotettavissa on tietysti lisäksi uusia tarinakoitoksia sekä hienosäädettyjä mekaniikkoja. Jo ennalta peliä on ollut mahdollista pelailla japanilaisissa kolikkopelihalleissa, joissa se debytoi lähemmäs vuosi sitten.

Lähde: PQube (Twitter)