Joulukuussa ensi-iltansa saava uusi Tähtien sota -elokuva Rogue One on saapumassa Star Wars Battlefrontiin. Osana Lontoossa järjestettyä Star Wars Celebration -tapahtumaa DICE ja Electronic Arts ovat vahvistaneet, että pelin loppuvuonna saapuva järjestyksessään neljäs maksullinen lisäsisältöpaketti on teemoitettu nimenomaan uuden leffan mukaan.
Enstietojen perusteella Rogue One -sisältö on tuomassa Star Wars Battlefrontiin sekä uudelle trooppiselle Scarif-planeetalle sijoittuvia alueita että myös pelattavina erikoishahmoina elokuvan Jyn-sankarin ja Krennic-pahiksen. Kaikkiin näihin on saatu jo vilaus leffan pari kuukautta vanhalla ensitrailerilla.
Star Wars Celebration -tapahtuman yhteydessä DICE ja EA ovat julkaisseet ensimmäisen trailerin myös Star Wars Battlefrontin kolmannesta maksullisesta laajennuksesta. Death Stariksi kutsuttu paketti pyörii sisältönsä osalta tietysti Kuolemantähden ympärillä tarjoten sekä avaruus- ja että maataisteluja että myös ainakin kaksi uutta erikoishahmoa: Chewbaccan ja palkkiometsästäjä Bosskin.
Death Star on saamassa julkaisunsa syyskuun tienoilla.
Lähde: Eurogamer