Toiseen maailmansotaan sijoittuva taktinen roolipeli Warsaw julkistettiin näyttävän trailerin kera

Toiseen maailmansotaan sijoittuva taktinen roolipeli ilmestyy loppuvuodesta.

28.2.2019 09:11

Pixelated Milk on julkistanut uuden toiseen maailmaan sijoittuvan taktisen roolipelin Warsaw, joka näyttäisi yhdistävän kauniin visuaalisuuden sodan rumuuteen.

Peli sijoittuu vuoden 1944 Puolan kansannousuun ja kertoo tekijöiden mukaan tarinan rakkaudesta, uskollisuudesta, ystävyydestä ja vastoinkäymisistä, kun päähenkilöt koittavat valloittaa valtiotaan takaisin natseilta. Julkaisutraileri kuvaa peliä hyvin surumielisin vedoin.

Varsinainen sivulta kuvattu pelattavuus on yhdistelmä taktista roolipelaamista ja strategiaa, jossa pelaajien täytyy kerätä resursseja, rekrytoida uusia sotilaita joukkoonsa ja taistella vihollisia vastaan.

Pelaajat pystyvät hallinnoimaan yksiköidensä varusteita ja hahmojen erikoiskykyjä, minkä lisäksi taisteluissa huomioidaan muun muassa koukkaukset, suoja, uudelleenryhmittyminen, aseiden etäisyydet sekä ammusten määrä.

Warsaw julkaistaan pc:lle, PlayStation 4:lle ja Nintendo Switchille kuluvan vuoden kolmannella neljänneksellä.

Lisää luettavaa