PS4:n joulumyynnit notkahtivat viime vuonna, pelimyynti kuitenkin ylöspäin

PS4:llä ei ollut hassumpi joulu myyntien osalta, vaikka pieni notkahdus olikin nähtävissä Sonyn arvioissa.

9.1.2018 21:31

Arviolta 5,9 miljoonaa PlayStation 4 -konsolia kävi kaupaksi joulusesongin aikaan, Sony on kertonut tuoreessa tiedotteessaan.

Joulusesongiksi yhtiö laskee ajan marraskuun lopulta joulukuun loppuun. Arvion on kerrottu koostuvan nimenomaan kuluttajille asti tehdyistä myynneistä. Kun ne lasketaan mukaan PS4:n kokonaisyymyynteihin, on konsolia kaupiteltu Sonyn mukaan kuluttajille yhteensä nyt 73,6 miljoonaa kappaletta.

PS4-pelejä meni Sonyn mukaan jouluna kaupaksi niin jälleenmyyjien kuin PlayStation Storen kautta arviolta 55,9 miljoonaa kappaletta. Kaiken kaikkiaan pelejä on myyty konsolin elinaikana sellaiset 645 miljoonaa.

Sony on ollut selvästi tyytyväinen tulokseen, vaikkakaan täysin nousujohteinen se ei ollut. Viime vuonna PS4-konsoleita kaupiteltiin nimittäin joulusesosingin aikaan 6,2 miljoonaa kappaletta. Pelimyynti oli tuolloin tosin pienempi sen yllettyä 53,4 miljoonaan kappaleeseen.

– Olemme kiitollisia koko yhteisöllemme ja kaikille yhteistyökumppaneillemme näistä merkkipaaluista. Lupaamme jatkaa sitoutunutta työskentelyä, jotta fanimme saavat jatkossakin kokea huikeita elämyksiä, kuten yksinoikeuspelejä, kun PS4 jatkaa kasvuaan pelaamisen parhaana paikkana, kertoo Sony Interactive Entertainmentin tuore toimitusjohtaja John Kodera.

Lähde: SIE

Lisää luettavaa