Etsi
The Behemothin viimeiset nelisen vuotta valmisteltu Pit People on valmistumassa.
Hideo Kojiman tuleva mysteeriprojekti Death Stranding on kasvattanut näyttelijävalikoimaansa Troy Bakerilla ja Emily O'Brienilla.
Call of Duty: WWII kutsuu kaikki halukkaat pc:llä olevat alokkaat rintamalle viikonlopuksi.
Soulcalibur VI.n taistelijatarjonta on kasvanut kahdeksaan Ivylla ja Zasalamelilla.
Lyönnit väistelyyn vaihtava Way of the Passive Fist ilmestyy maaliskuun alussa.
Taiton oma house-bändi Zuntata on heittänyt ison osan musiikkitarjonnastaan Spotifyn kasvattaen näin melkoisesti palvelun pelimusiikkitarjontaa.
Warcraft III on saamassa taas uuden päivityksen, eivätkä Blizzardin suunnitelmat strategiaklassikon suhteen jää myöskään siihen.
Ääninäyttelijä Paul Eiding osoitti, että me saatamme tosiaan elää Metal Gear -todellisuudessa.
Toimintaroolipelisarja Ys saapuu keväällä ensimmäistä kertaa Microsoftin alustoille Ys Originin muodossa.
Pelaajan ensimmäinen Mesenaatti-projekti, eli TOP 5: Pelimaailman huikeimmat, hilpeimmät ja hämärimmät -kirja, saavutti minimitavoitteensa.
Codemastersin tulevasta kaahauspelistä on saatu upouutta pelikuvaa.
John Carmack on seuraava BAFTA Fellowship -kunniapalkinnon saaja.
Tim Schafer jatkaa kunniapalkintojen haalimista, sillä miehelle on myönnetty nyt myös BAFTA Fellowship.