Onko luvassa uusi Metal Gear tai Castlevania? Konami lupaa lisää pelipaljastuksia tälle vuodelle

Konamin pelisuunnitelmat eivät jää Silent Hilliin ja Castlevaniaan.

2.1.2023 15:21

Peliyhtiö Konamilta on luvassa lisää pelipaljastuksia tänä vuonna.

Yhtiö kertoo uuden vuoden tervehdyksessään kehittävänsä paraikaa useampia peliprojekteja, joita se ei ole vielä esitellyt julkisesti. Yhtiön mukaan pelien kehitys on kuitenkin jo pitkällä, joten paljastuksia lienee luvassa jo lähitulevaisuudessa.

Konami paljasti viime vuonna jatkoa Silent Hill -pelisarjalle sekä uuden yhteistyöprojektin Castlevania-pelisarjan tiimoilta. Kolmen paljastetun Silent Hill -pelien ohella yhtiö vaikuttaisi valmistelevan myös neljättä Silent Hill -julkaisua. Virallisesti vahvistamaton Silent Hill: The Short Message sai nimittäin jo toisen ikärajaluokituksensa äskettäin.

Konamin on lisäksi huhuiltu suunnittelevan uusia julkaisuja Metal Gear– ja Castlevania-pelisarjoihin. Yhtiön kerrottiin toissa vuonna työstävän uusioversiota Metal Gear Solid 3: Snake Eaterista, mutta toistaiseksi kyseiselle projektille ei ole saatu virallista vahvistusta. Samalla Konamin huhuiltiin suunnittelevan uusia Castlevania– ja Silent Hill -pelejä, joista Silent Hill -julkaisut vahvistettiinkin jo virallisesti.

Lähde: VGC