Virtuaalitodellisuuden uranuurtaja Palmer Luckey on irtisanoutumassa Facebookin palveluksesta.

UploadVR-sivuston mukaan tänään on Oculus Rift -virtuaalitodellisuusvisiirin kehittäjänä tunnetun Luckeyn viimeinen päivä Facebookin palveluksessa. Yhtiön julkaisemassa lausunnossa muistutetaan Luckeyn roolista modernin virtuaalitodellisuuden uranuurtajana. Facebook myös kiittää Luckeytä hänen Oculusin ja virtuaalitodellisuuden eteen tekemästä työstään. Facebook ei ole kertonut, lopettiko Oculus-perustaja Facebookin palveluksessa omasta aloitteestaan.

Luckey joutui viime vuoden loppupuolella huonoon valoon, kun hänen paljastettiin tukeneen taloudellisesti Donald Trumpin vaalikampanjointia edistäneen ryhmittymän toimintaa. Nimble America -ryhmän toiminta koostui pääasiassa Hillary Clintonia solvaavien meemien levittämisestä. Luckey otti etäisyyttä ryhmään ja pahoitteli toiminnastaan Oculusille aiheutuneita negatiivisia vaikutuksia toistaiseksi viimeiseksi jääneesä Facebook-kommentissaan.

Facebook hankki Oculus-yhtiön omistukseensa vuonna 2014 2 miljardin dollarin kauppahinnalla. Oculusin lippulaivatuote, virtuaalitodellisuusvisiiri Rift, julkaistiin kuluttajille suunnattuna mallina viime maaliskuussa.

Lähde: UploadVR

Lisää luettavaa