Nintendo lykkää tämänpäiväistä Direct-lähetystä Hokkaidon maanjäristysten takia

Nintendo Direct -lähetys saa odottaa Japania riepottelevien luonnonvoimien edessä.

6.9.2018 10:41

Nintendo on lykännyt tälle päivälle suunniteltua Nintendo Direct -videolähetystään. Syynä on Japanin pohjoisimmalle pääsaarelle Hokkaidolle iskenyt maanjärjistys.

Nintendo ilmoittaa lähetykselle uuden ajankohdan lähitulevaisuudessa. Sen olisi tarkoitus käsitellä sekä tulevia Switch- että 3DS-pelejä noin 35 minuutin verran.

Japania tänään torstaina ravistelleen järistyksen voimakkuus oli 6,7 ja myöhemmin iskeneen jälkijäristyksen voimakkuus oli 5,3, Järistys on aiheuttanut muassa lukuisia maanvyörymiä, minkä lisäksi yli kolme miljoonaa taloutta on ilman sähköä, raportoi Helsingin Sanomat.

Luonnonvoimat koettelivat Japania myös aiemmin tällä viikolla, kun ennätystaifuuni Jebi riepotteli etenkin Osakan ja Koben kaupunkeja. Kyseessä oli voimakkain Japaniin iskenyt myrsky 25 vuoteen, joka Nintendo Life -sivuston mukaan koetteli myös Nintendon päämajaa Kiotossa.

Lähde: Nintendo, Nintendo Life, Helsingin Sanomat

Lisää luettavaa