Kuluvan vuoden alkupuoliskolla lykätyksi päätyneiden pelien lista on kasvanut taas yhdellä nimikkeellä, sillä Wasteland 3 on siirtynyt keväältä loppukesään. Tarkoituksena Microsoftilla ja InXilella oli alun perin tuoda pitkäikäisen roolipelisarjan uusin osa ulos 19. toukokuuta, mutta nyt uusi julkaisupäivä on elokuun 28. päivä.
Lykkäyksellä InXile saa tietysti lisäaikaa pelinsä hiomiseen, mutta yhtälailla julkaisupäivän muutoksen kerrotaan aiheutuneen myös koronaviruspandemiasta. Kehityksen siirtyminen täysin etätyön varaan kun on tuonut työskentelyyn omat haasteensa, joihin kehittäjien täytyy kaiken viimeistelyn ohessa pystyä vastaamaan.
– Arvostamme kaikkien innostusta ja jatkuvaa tukea varmistaessamme, että Wasteland 3 on julkaisupäivänään odottamanne kokemus, InXile-pomo Brian Fargo toteaa.
Wasteland 3 on matkalla niin pc:lle, Xbox Onelle kuin PlayStation 4:lle.
Lähde: Wasteland (Twitter)