Lisää Persona 5:tä tulossa? Atlus julkaisi kiusoitteluvideon ”P5R”

Persona 5:tä näyttäisi olevan tulossa lisää.

30.12.2018 22:50

Atlus on ryhtynyt kiusoittelemaan jonkinlaisesta tulevasta Persona 5 -aiheisesta julkistuksesta. Yhtiö avasi Japanissa näin viikonloppuna sivuston P5R.jp, jonka sisuksista löytyy selvästi viimeisimpään Persona-sarjan pääosaan viittaava lyhyt videopätkä.

Sekä videon että sivuston mukaan lisää informaatiota olisi tulossa maaliskuussa 2019.

Todennäköisenä on pidetty, että tulossa olisi jonkinlainen sisällöllisesti laajennettu ja ehostetu versio Persona 5:stä. Vuonna 2017 Atlusin japanilaisilla sivuilla kiersi kysely, jossa udeltiin, mitä fanit haluaisivat nähdä seuraavaksi Persona-sarjan osalta. Persona 5:een liittyen vastausvaihtoehdoista löytyi niin tanssipeliä, taistelupeliä kuin myös laajennettu versio alkuperäisestä seikkailusta.

Atlusin vihjailut eivät ole tulleet täysin puun takaa. Yhtiö oli hankkinut P5R.jp-verkkotunnuksen haltuunsa jo viime vuoden huhtikuussa, ja sen taustalla huomattiin aktiivisuutta aiemmin tällä viikolla, kun Atlus alkoi siirtää sitä käyttöön omille palvelimilleen. Pelitalo on toiminut vastaavalla tavalla aiemminkin, kun se paljasti esimerkiksi Persona Q2:n osoitteessa PQ2.jp ja Persona 3– ja Persona 5 -tanssipelit osoitteessa Persona-Dance.jp. Pelien julkistus tapahtui viikon sisään siitä, kun domaineilla alettiin havaita uutta aktiivisuutta Atlusin päässä.

Atlusin tuore video sisältää PlayStation-brändäystä, joten odottaa sopinee, että mahdollinen P5R-peli olisi tulossa ainakin Sonyn alustoille. Spekulaatioita Persona 5:n mahdollisesta Switch-versiosta on ollut yhtälailla kuitenkin kovasti viime aikoina ilmassa. Paljon tuulta huhupurjeisiin saatiin alkukuusta, kun pelin päähenkilö Jokerin kerrottiin tekevän tuloaan Super Smash Bros. Ultimateen lisäsisältöhahmona.

Lähde: Gematsu

Lisää luettavaa