Kotimainen striimitapahtuma Pelimaraton tekee paluun tänä viikonloppuna.
Oulusta suorana lähetyksenä Twitchissä lähetettävä Pelimaraton on hyväntekeväisyystapahtuma, jossa pelataan videopelejä läpi vuorokauden ympäri noin 41 tunnin ajan yhtäjaksoisesti. Tänä vuonna tapahtuma järjestetään perjantaista 12.6.2026 sunnuntaihin 14.6.2026.
Perjantaina alkavan tapahtuman ensimmäisenä pelinä nähdään 8-bittiselle Nintendolle julkaistu peli Totally Rad, ja sunnuntaina tapahtuman viimeisenä pelinä nähdään Game Boylle julkaistu Mega Man II.
Tapahtumassa pelataan kymmeniä erilaisia pelejä, pääpainona pelien läpäisy mahdollisimman tehokkaasti, mutta viihdyttävästi. Vaikka mukana on pikapelaamiskulttuurista tuttuja elementtejä, tärkeintä tapahtumassa on yhteisöllisyys, hyvä tunnelma ja pelaamisen ilo.
Vuosi 2026 on Pelimaratonille erityinen, sillä tapahtuma järjestetään jo 11. kerran. Tapahtuma on järjestetty vuosittain vuodesta 2015 lähtien koronavuotta lukuun ottamatta, ja se kokoaa yhteen pelaamisen ystäviä ympäri Suomen. Vuosittain Pelimaraton tavoittaa noin 4 000-6 000 katsojaa, jotka seuraavat tapahtumaa verkon välityksellä.
Pelimaratonin aikana kerätään varoja Hope ry:n Oulun paikallistoiminnalle. Keräyksen tuotolla tuetaan vähävaraisten lasten ja nuorten harrastus- ja vapaa-ajan mahdollisuuksia Pohjois-Suomessa. Katsojat voivat osallistua lahjoituksiin koko tapahtuman ajan suoraan lähetyksen kautta.
Pelimaraton on kerännyt hyväntekeväisyyteen merkittävän summan rahaa ja tavoittanut tuhansia katsojia ympäri Suomen. Tapahtuma osoittaa, kuinka pelikulttuuri voi parhaimmillaan yhdistää ihmisiä ja tehdä konkreettista hyvää.
Tapahtumaa voi seurata Twitchissä, ja tapahtuman aikataulun löytää osoitteesta Pelimaraton.net.
Lähde: Pelimaraton