Kotimainen suurhitti Quantum Break on saanut kipeästi kaivatun pc-päivityksen.

Viikonloppuna ilmestynyt, 27-gigainen jättipäivitys lisää peliin kauan varrottuja perusominaisuuksia: mystisistä syistä puuttunut poistumisnappi löytyy nyt teoksen päävalikosta, ja mielipiteitä jakavan, rakeisen elokuvaefektin saa nyt halutessaan pois päältä. Lisäksi kuvan skaalaus on saanut oman kytkimensä asetusten joukkoon.

Päivitys korjaa tahollaan myös kasan graafisia ja pelillisiä bugeja, ja sen on määrä myös helpottaa pelin ontuvan ruudunpäivityksen tilannetta. Kehittäjä Remedyn mukaan osa pelin epävakaudesta ja kaatumisista on kuitenkin Windows 10:n omien muistiongelmien ansiota, joten niiden korjaaminen tulee vaatimaan varsinaisen käyttöjärjestelmäpäivityksen. 

Koko listan rukkauksista voi lukaista täältä.

Lähde: Remedy, GameSpot, Kotaku

Lisää luettavaa