Saksan Gamescom 2019 -suurmessut ovat käynnissä tällä viikolla Kölnissä. Tänään maanantaina 19, elokuuta päästään jo messuhumuun muutamien livelähetysten muodossa, joista merkittävin lienee tapahtuman virallinen Gamescom Opening Night Live –avauslähetys, joka käynnistyy kello 21:00 Suomen aikaa.
The Game Awards -tapahtuman vetäjänäkin tutuksi tuleen toimittaja Geoff Keighleyn juontamassa tapahtumassa nähdään pelejä yhteensä 15 pelijulkaisijalta, ja muutamiin varmistettuihin ohjelmanumeroihin lukeutuu muun muassa Hideo Kojiman Death Stranding -esittely.
Ohessa listaus ja videoupotukset illan muustakin ohjelma-annista, johon lukeutuu ainakin pienimuotoisempaa striimiä niin Nintendolta, Microsoftilta kuin Googleltakin. Kyseisistä lähetyksistä ei odoteta sen suurempia julkistuksia, mutta odotettavissa lienee silti mukavaa ohjelmaa maanantai-illan viettoon.