Fortnite päästi PS4- ja Xbox One -pelaajat pelaamaan vahingossa keskenään – eikä maailma loppunut

Epic Games päästi vahingossa PS4- ja Xbox-pelaajat pelaamaan keskenään, vaikkei Sony siitä tykkääkään.

18.9.2017 23:57

Alustojen väliset moninpelimahdollisuudet ovat puhuttaneet paljon tänä vuonna. Sekä Microsoft että Nintendo ovat varsinkin alkaneet olla hyvinkin myötäileviä ideaa kohtaan sallimalla esimerkiksi Rocket Leaguen ja Minecraftin päästävän eri konsoleilla olevat pelaajat ilottelemaan keskenään. Sony sen sijaan on ollut asian suhteen siitä nihkeämmästä päästä sallimalla toistaiseksi vain PlayStation- ja pc-pelaajien väliset hauskuuttelut, mistä Sonya vielä kyllä kiiteltiin vuosia sitten nimenomaan edistyksellisenä askeleena.

Nyt syyskuussa Epic Games on osoittanut, miten potentiaalisen helppoa Xbox- ja PlayStation-pelaajien yhteentuominen voisikaan olla. Yhtiö on nimittäin myöntänyt, että ”konfiguraatiovirheen johdosta” Fortnite-verkkopeli päästii vahingossa pelin PlayStation 4- ja Xbox One -pelaajat pelaamaan väliaikaisesti keskenään. Tästä on liikkunut todisteitakin Reddit-sivustolla, jossa pelaajat huomasivat päässeensä pelaamaan esimerkiksi sellaisten käyttäjien kanssa, joiden nimimerkit eivät vastanneet pelatun alustan standardeja.

Koska Sony ei parhaillaan salli tällaista käytäntöä, on virhe nyt toki Epicin mukaan ”korjattu”.

Jo aiemmin niin Rocket League– kuin Ark: Survival Evolved -kehittäjät ovat puhuneet halustaan tuoda kaikkien alustojen pelaajat samaan paikkaan ja korostaneet, kuinka yksinkertaista sen toteuttaminen myös olisi lopulta heidän päässään. Kesällä Eurogamer-sivuston haastattelussa Sony perusteli varovaisuuttaan sillä, että yhtiö on vastuussaan pelaajistaan omalla alustallaan, jolloin sen on oltava varovainen ulkopuolisten vaikuttajien kanssa, joista sillä ei ole välttämättä hallinnollista valtaa.

Lähde: Eurogamer

Lisää luettavaa