Segan arcade-kaahailuklassikko Crazy Taxi palaa ensi vuonna ilmestyvän World Tour -osan muodossa.

Hurjastelussa pelataan vuoden 1999 alkuperäisversiossa nähdyllä Axelilla, joka jahtaa salaperäisiä naamioituja konnia, jotka ovat varastaneet hänen rakkaan taksinsa.

Pelin ytimen muodostaa kampanjatila, jossa kohdataan erikoisiksi kuvailtuja hahmoja, suoritetaan monipuolisia tehtäviä ja kuljetetaan matkustajia viidessä eri puolilla maailmaa sijaitsevassa ympäristössä. Samalla pelaaja pääsee tienaamaan roppakaupalla rahaa kyytiä tarvitsevilta asiakkailta.

Alkuperäisteoksen tavoin taksin matkustajat innostuvat hurjasta vauhdista, hypyistä ja läheltä piti -tilanteista. Sykettä nostava ajo liikenteen seassa kasvattaa samalla kyytiläisiltä veloitettavaa taksaa.

Crazy Taxi: World Tourin kerrotaan sisältävän laajan valikoiman erilaisia ajoneuvoja ja muokkausvaihtoehtoja, joiden avulla pelaaja voi luoda taksistaan omaa makuaan miellyttävän menopelin.

Mukana on myös alkuperäisiä pelikokemuksia jäljittelevä Arcade-tila, jossa pelaaja kilpailee aikaa vastaan ja yrittää tienata samalla mahdollisimman paljon rahaa. Moninpelin kuvaillaan puolestaan ”nostavan hulluuden uudelle tasolle” ja mahdollistavan kaahaamisen kavereita tai muita nettipelaajia vastaan useissa toiminnantäyteisissä pelimoodeissa.

Nopeatempoinen ajokokemus julkaistaan PS5:lle, Xbox Series X/S:lle, Switch 2:lle ja PC:lle vuoden 2027 aikana.

Katso alta Crazy Taxi: World Tourin julkistustraileri, jossa nähdään sekä uusia että sarjan ystäville tuttuja hahmoja The Offspringin All I Want -klassikkobiisin soidessa taustalla.

Youtube video

Lähde: Sega, Steam

Lue myös: Pelaajien ylistämä avoimen maailman ajopeli kaahaa PS5:lle – julkistustrailerissa esitellään vaihtuvia ympäristöjä ja yksityiskohtaisia kolareita

Lue myös: Stunttisankarin työt jatkuvat – Stuntman-kulttiklassikkosarja tekee paluun

Lue myös: Tämän kauden virallinen F1-ajokokemus julkaistiin – tällaisia visuaalisia herkkuja on tarjolla PS5 Pro -pelaajille