Rasittava, ylimielinen, näsäviisas ja tarpeettoman äänekäs – nämä sanat nousevat ensimmäisenä mieleen pohtiessani, millaisena YouTuben tämän hetken suosituin nimimerkki PewDiePie minulle näyttäytyy. Peliarvioita ja pelaamisvideoita lähinnä jännitys- ja toimintapeleistä julkaisevan nimimerkin takaa löytyy 24-vuotias ruotsalainen Felix Arvid Ulf Kjellberg. Hänen kanavansa on tilannut yli 15 miljoonaa YouTube-käyttäjää, ja hänen videoitaan on katsottu yli 2,7 miljardia kertaa. Kjellberg on siis kaikilla mittareilla internetmaailman merkkihenkilö, julkkis, jonka sanomisilla ja tekemisillä on samanlaista näkyvyyttä kuin vaikkapa poptähdillä.
Mikä minusta on ärsyttävää ja näsäviisasta, on siis monista äärimmäisen viihdyttävää ja seuraamisen arvoista. Ja ymmärrän kyllä, miksi.
Kjellbergin videoissa tiivistyy se, mitä monet pelisuunnittelijat hakevat kuumeisesti pelejä tehdessään: pelaamisen hauskuus. Kun opiskelin pelisuunnittelua pari vuotta sitten yliopistossa, eräs espanjalainen professori kysyi useampia opiskelijoiden demoja nähtyään kysymyksen, joka summasi yhteen jotain oleellista pelien tekemisestä ja pelaamisesta: where’s the fun – missä on hauskuus?
Älkää ymmärtäkö kysymystä väärin. Professori ei etsinyt demoista hauskoja vitsejä tai hullunkurisia hahmoja. Hän vain kaipasi peleiltämme mukaansatempaavuutta ja koukuttavuutta. Pelisuunnittelun kielessä hauskuus ei nimittäin tarkoita pelien sisäistä huumoria, vaan pelien synnyttämien kokemusten ja reaktioiden tulvaa. Pelissä voi toki olla vitsejä tai hullunkurisuuksia, mutta todellista hauskuutta – pelaamisen nautintoa – ei voi rakentaa vain pelimaailman ja rehvakkaan dialogin varaan. Sen täytyy löytyä itse pelaamisen ytimestä, jo mekaniikasta lähtien.
Kun pelikokemus koukuttaa ja aiheuttaa suuria tunteita eli sitoutumista pelin tapahtumiin, ovat sen suunnittelijat iskeneet kultaa. Kaikki pelejä joskus pelanneet tietävät, mistä puhun. Jos peli on todella vangitseva, sen pelaaminen on hypnotisoivan jännittävä kokemus. Onnistunut lento hävittäjällä GTA:ssa tuulivoimaloiden potkurinlapojen välistä tai hurjapäinen syöksy Trialsissa hyppyrinnokalta näyttävään surmanhyppyyn ovat tätä parhaimmillaan.
Ja vaikka pelisuoritus menee pieleen, sen herättämä turhautumisen puuska, se vasta hauskaa onkin.
Siksi Kjellberg on niin suosittu. Uppoutuessaan peliin ja näyttäessään, miten suuria tunteita sen tapahtumat voivat herättää, hän osuu pelaajia yhdistävän hauskan ytimeen. Kjellbergin videot vetoavat katsojiinsa, koska pelatessaan hän on kuin yksi meistä – toinen pelaaja.
Voin pitää ruotsalaisen pelaajatoverini reaktioita yliampuvina, enkä erityisemmin perusta hänen machoilustaan tai pätemisestään, mutta en voi olla samaistumatta hänen riemuunsa tai säikähdyksiinsä. Ja vaikka Kjellbergin ilmaisu ei miellyttäisikään, kannattaa hänen metkuihinsa silti tutustua, sillä joskus niissä on yllättäviä sivuhaaroja. Esimerkiksi hänen aloittamansa hyväntekeväisyyskampanja puhtaan juomaveden saamiseksi kehitysmaihin keräsi lähes puoli miljoonaa dollaria lahjoituksina. Yhteisen hauskamme voi siis kytkeä myös yhteiseen hyvään.
Suomessa YouTuben suosituimmillakin Let’s Play -videoiden tai peliarvioiden tekijöillä on alle satatuhatta tilaajaa. Pitäisikö jonkun ottaa isompi rooli internetissä?
– Juuso Janhunen
Kolumni on julkaistu alunperin Pelaaja-lehdessä numero 135, joka julkaistiin joulukuussa 2013.