Syyskuun pääkirjoitus: Peliala, meidän täytyy pystyä parempaan

Pelaajan-lehden päätoimittajan Johanna Puustisen pääkirjoitus syyskuulle 2021.

3.9.2021 11:01

Syy ja seuraus

Suuri pelitalo toisensa jälkeen on paljastunut viime vuosina häirinnän ja syrjinnän mätäpesäkkeeksi. Viimeisimpänä suurennuslasin alle on joutunut Activision Blizzard, jota kohtaan esitetyt syytökset ovat raskaimmasta mahdollisesta päästä. Naisten ja vähemmistöjen edustajien yhtiön leivissä kärsimä ammatillinen epätasa-arvo ja systemaattinen sosiaalinen nöyryytys saavat kenen tahansa kunnollisen ihmisen sapen kiehumaan, seksuaalisesta kaltoinkohtelusta puhumattakaan. On vaikeaa edes yrittää ymmärtää, kuinka moinen yrityskulttuuri on voinut kukoistaa näinkin pitkään.

Tapaus on monien vastaavien joukossa siinä mielessä merkittävä, ettei yhtiö ole joutunut myrskyn silmään yhden tai kahden yksittäisen ilmiantajan vuoksi, vaan kohun taustalla on kaksi vuotta kestänyt virallinen tutkinta, jonka kruunasi Kalifornian osavaltion nostama kanne. Syyte on asiakirjoineen ja perusteineen vapaasti tarkasteltavissa verkossa, ja jo pintapuolinen selailu riittää havainnollistamaan, kuinka syvälle juurtuneet ja laajalle levinneet ongelmat Activision Blizzardia piinaavat. Puhe ei ole yhden perverssipomon pikkujoulukäytöksestä vaan jostain paljon suuremmasta.

Vaikka tapaus on siksi harvinaisen surullinen ja suoraan sanottuna oksettava, se on samasta syystä myös tietynlainen voitto niille lukemattomille alamme ammattilaisille, joiden samantapaisia kokemuksia on epäilty tai pilkattu. Otsikoihin nousevat häirintätapaukset herättävät nimittäin luolistaan aina ne keskustelupalstojen sankarit, joiden mielestä syytökset ovat katkerien ämmien tehtailemia valeita, jotka viimeistään viranomaiset todistavat käden käänteessä vääriksi. Activision Blizzard -kohun kiiriessä yleisön korviin tutkinta oli jo suoritettu ja tulokset päivänselviä.

Seuraukset yhtiön leirissä ovatkin olleet välittömät. Kirjoitushetkellä yhtiöstä ovat lähteneet syystä tai toisesta Blizzardin johtaja J. Allen Brack, henkilöstöjohtaja Jesse Meschuk ja useampi korkean profi ilin kehittäjä. Vahvistetusti viralliset potkut on saanut ainakin entinen World of Warcraft -ohjaaja Alex Afrasiabi, jonka oli Brackin ohella ainoa kanteessa nimeltä mainittu henkilö. Yhtiötä ovat viemässä oikeuteen myös vihaiset osakkeenomistajat, jotka syyttävät sitä tutkinnan salaamisesta. Taloudelliset haitat ovat pörssin ulkopuolellakin monitahoiset: pelaajamäärät putoavat, julkkisstriimaajat etäännyttävät itseään yhtiön tuotoksista ja eSports-sponsorit irtisanoutuvat turnauksista.

Nähtäväksi valitettavasti vain jää, opitaanko virheistä siltikään yhtään mitään. Vastaavan myllyn pari vuotta sitten läpikäyneen Ubisoftin riveistä on kantautunut tulikivenkatkuisia raportteja siitä, kuinka olemattomasti yhtiön työkulttuuri on muuttunut kohun jälkeen. On täysin mahdollista, että myrkylliset asenteet ja käyttäytymismallit ovat tässäkin tapauksessa niin syvällä yrityksen rakenteissa, ettei niitä saa kitkettyä pois edes kepin uhalla – ja se jos mikä on ahdistavaa. Peliala, meidän täytyy pystyä parempaan.

Johanna Puustinen,
Pelaaja-lehden päätoimittaja

Pääkirjoitus on julkaistu nyt kaupoissa olevassa Pelaaja-lehden syyskuun numerossa 225.

Lisää luettavaa