Parisuhdepelaamista

Videopelaamisen kautta voi kokea niin monenlaisia tarinoita ja elämyksiä, että puolisonkin haluaisi saada mukaan nauttimaan niistä. Aina se ei kuitenkaan ole helppoa tai yksinkertaista.

20.7.2012 06:48

Monella pelaavalla miehellä tai naisella on puoliso, johon videopelit eivät juurikaan iske. Ne saatetaan kokea lasten leikeiksi, tai ne nähdään jotenkin häpeällisenä nörtteilynä. Todellisuudessa kaikki meistä kuitenkin pelaavat. Jos nyt eivät videopelejä konsoleilla tai tietokoneilla, niin ainakin korttipelejä, Facebook-pelejä, lottoavat tai urheilevat. Videopelaamisessa yhdistyvät kaikki samat leikin ja pelaamisen elementit, ja kuten muissakin harrastuksissa, tyylinsä ja lajinsa voi valita itse. Miksei siis yrittäisi saada puolisoaankin mukaan rakkaan harrastuksen pariin?

Yksipuolinen kuva karkoittaa

Siedätyshoitoon ei kannata videopelimaailmaan tutustuttamisessa luottaa. Jos itse nauttii Modern Warfaren räiskinnästä, ei kannata olettaa, että oma suosikkipeli vetoaisi puolisoonkin. Tärkeintä on löytää mielenkiintoisia aihepiirejä tai visuaalisesti vetoavia maailmoja ja teemoja joista molemmat nauttivat. Sci-fistä kirjallisuutena, elokuvina, tai tv-sarjoina nauttivalle puolisolle kannattaa ehdottaa Mass Effectia, mutta jos aihepiiri ei kiinnosta missään muussakaan viihdemuodossa, ei vuoden peliksi kruunattua tekelettä kannata tuputtaa väkisin.

Nautin itse Gears of Wareista, mutta muutenkin väkivaltaa inhoava puolisoni ei voi sietää tuskanhuutoja ja verellä mässäilyä. Ei, vaikka kuinka selittäisin miten hienosti kontrollit toimivat ja miten paljon tyydytystä Boomerin one-shottaaminen katkaistulla haulikolla tuottaa onnistuneen ukemin jälkeen keskellä kiivasta tulitaistelua.

Valtaviin myynteihin yltävät väkivaltapelit vääristävät helposti sivustakatsojan perspektiiviä ja luovat mielikuvan epämiellyttävästä maailmasta, jossa vaan murhataan. Moni nainen kaipaa Nintendolla pelaamiaan Marioita, mutta ei tiedä, etteivät noiden klassikkojen tapaiset iloiset pelit ole kadonneet minnekkään. Päinvastoin, niitä on tarjolla entistä enemmän.

Mietin tätä aihetta oman parisuhteeni kautta, joten näkövinkkelini on hieman yksipuolinen. Avovaimoni pelasi Mario Brosia, Turtleseja ja Chip’n’Daleja nuorena. Aikana jolloin NES oli koko perheen konsoli. Niitä aikoja muistellaan ilolla vieläkin, mutta pelatessani Batman: Arkham Citya, tai varsinkaan Gears of War 3:sta ei hänen innostus videopelaamiseen ainakaan nouse. Muutenkin väkivaltaviihteestä vähät välittävä avokkini ei vain jaksa toimintaa, josta me miehet saamme tyydytystä Iso-Arskan tai Brucen syleilyssä lapsesta aikuisiälle.

Nintendo pelastaa

Miten sitten tutustuttaa puoliso rakkaan harrastuksen pariin? Meillä pelin avasi aikanaan Nintendon GameCube ja sen moninaiset bilepelit, kuten Wario Inc. ja Mario Kart Double Dash!! Niiden parissa videopelaaminen oli sosiaalista, eikä ohjausmekaniikat olleet liian vaikeat oppia. Kun Mario Kartin tapauksessa kyseessä oli vielä yhteistyömoninpeli, oli auttava pelaaja aina tukena.

Pikkuhiljaa pelit alkoivat taas kiinnostaa ja Harvest Moonin rauhallinen maailma ja verkkainen tahti imivät mukaansa. Sitten tuli Sims 3, jossa kaikkien naisten unelmat sisustamisesta  kulminoituivat virtuaaliseen sosialisointiin ja täydellisen elämän elämiseen. Alustallakaan ei enää ollut tässä vaiheessa merkitystä.

Jälkikäteen ilon uusi löytäminen alkoi rajan ylittämisellä, joka onkin monessa asiassa se vaiken askel. Kun voi kertoa itselleen pitävänsä peleistä, on uusiin teoksiin tutustuminen helpompaa. Meidän taloudessa Nintendon konsolit ovat olleet selkeästi suosituin alusta. DS:llä olemme pelanneet yhdessä Professor Laytonit ja Super Mario Landit, New Super Mario Brosin ja viimeisimpänä Mario & Luigi: Inside Story, joka on jo askel raskaampaan roolipelisuuntaan. Jokin karkkimaailmoissa viehättä, vaikka pelimekaniikoissa ei eroja juuri olekaan.

Pikkuhiljaa myös synkempi peliviihde on löytänyt paikkansa. Olemme nauttineet yhdessä Heavy Rainin ja L.A. Noiren vetävät tarinat minä puikoissa ja parempi puolisko sivustakatsojana.

Viimeksi läpäisimme yhteistyönä Rayman Originsin, joka ei missään nimessä ole tasohyppelypeli sieltä helpoimmasta päästä. Yhdessä tekemisen ja onnistumisen tunne tekee parisuhteelle erittäin hyvää.

Nintendo Wii U tulee toivottavasti yhdistämään perheemme pelaamista entistä enemmän, sillä Wii ei meitä kumpaakaan napannut. Muutamien meillekin sopivien pelien takia konsolin hankintaa on monta kertaa mietitty, mutta jotenkin se on aina jäänyt. Super Mario Galaxyt pelaamme varmasti Wii U:lla jälkikäteen ja Heavy Rain –kehittäjän Beyond: Two Souls toivottavasti räjäyttää pankin.