Viime vuoden lopulla päättyi pitkä odotus, kun uuden sukupolven pelikonsolit viimein ilmestyivät. Tosin muutama maa, Suomi mukaan luettuna, saa odottaa edelleen Xbox Onea, ja nyt jännitetäänkin vain sitä, tuleeko se keväällä vai vasta myöhemmin.
Sen lisäksi niin meillä kuin muuallakin odotetaan Nintendon tekevän tänä vuonna jotain ratkaisevaa Wii U:n suhteen. Koko viime vuosi oli konsolille surkeaa aikaa, vaikka sen menekki kasvoi aivan vuoden lopulla, kiitos Super Mario 3D Worldin ja muutaman muun peli. Joka tapauksessa jopa fanit ovat ihmetelleet Nintendon johdon Wii U -linjauksia, joten on syytä toivoa, että yhtiö herää viimein unestaan ja vetää hihastaan sellaisen nintendomaisen ässän eli jotain, joka tekee laitteesta houkuttavan uudempien koneiden rinnallakin. Nämä ovat perinteisesti olleet Nintendon omia pelejä, joten niitä odotetaan lisää ja nopeasti.
Toki tänä vuonna odotetaan myös uusien pelikoneiden toisen aallon pelejä, joista ei toistaiseksi tiedetä kovinkaan paljoa. Siksipä katse kääntyy jo vuoden alussa kohti kesäkuun E3-messuja, joilta odotetaankin – jälleen kerran – lukuisia uusia pelijulkistuksia.
Tämä vuonna odotetaan myös ilmestyväksi monia joukkorahoitusbuumin myötä tehtyjä pelejä ja niistä ensimmäisenä kaiken aloittanutta Tim Schaferin Broken Agea, joka ilmestyykin pian. Samoihin aikoihin tulee myös joukkorahoitettu Wasteland 2, jota saatiinkin odottaa 25 vuotta. Suurin kysymys kuitenkin on, voimmeko tänä vuonna odottaa, että Half-Life 3 lopultakin ilmestyisi? Vain Gabe Newell tietää, ja hän ei tunnetusti halua kertoa.
Odotukset ovat kovat myös Oculus Riftin ja Steam-koneiden suuntaan. Hype on kummankin kohdalla huipussaan, mutta on vielä epäselvää, kuinka mullistavia ne tulevat pelaamien kannalta olemaan. Oculus Riftin osalta se riippuu pitkälti kuluttajaversion hinnasta ja siitä, kuinka pelintekijät ottavat sen omakseen.
Onkin selvää, että pelaajien odotus ei koskaan lopu. Kulman takana tai tulevaisuudessa siintää aina joku seuraava superpeli tai -laite – tai parhaassa tapauksessa jokin mullistava pelaamisen innovaatio. Sellainen, jonka puutteesta aina valitetaan, vaikkei osata tarkemmin määritellä, mikä se olisi.
Mutta olisiko myös pelaajien välillä syytä opetella nauttimaan siitä, mitä nyt on käsissä tai saatavilla, eikä aina vain odottaa jotain tulevaa? Jatkuvassa odotuksessa kun moni hieno pelikokemus saattaa mennä sivu suun.
Hyvää alkanutta vuotta kaikille!
Miika Huttunen,
Pelaaja-lehden päätoimittaja
Pääkirjoitus on julkaistu Pelaaja-lehden tammikuun numeron 136 pääkirjoituksena.