Kun Disney päätti sulkea LucasArtsin huhtikuun alussa, päätökseen tuli 30-vuotinen pelien tekemisen aikakausi. Alun perin nimellä Lucasfilm Games kulkenut yhtiö muodostui yhdeksi pelialan peruspilareista. Sen alkuaikojen pelit ovat pelaamisen yleissivistystä, jonka jokaisen alalle haluavan olisi syytä tuntea. Sulkemisilmoitusta tietenkin seurasi valtava suruviestien aalto, kun LucasArtsin pelien parissa kasvaneet muistelivat menneitä kyynel silmäkulmassaan.
Tämän ymmärtää hyvin, kun katsoo millaisia klassikoita LucasArts aikoinaan loi. Vaikka studio tulikin viimeisen vuosikymmenensä aikana paremmin tunnetuksi lukuisista Tähtien sota -peleistä, ei se tehnyt yhtään siihen perustuvaa peliä ensimmäisen kymmenen vuotensa aikana. Ehkä juuri tämän vuoksi se teki toinen toistaan ikimuistoisempia ja mielikuvituksellisempia pelejä. Lähes kaikki tietävät LucasArtsin seikkailupelit, mutta se teki myös muun muassa Lawrence Hollandin historiallisen lentosotapelisarjan, jonka pohjalta syntyi myöhemmin X-Wing.
Menneiden muisteloiden ohella monet ovatkin ehtineet muistuttamaan, ettei LucasArts ollut viimeisenä vuosikymmenenään muuta kuin varjo entisestään ja että se sylki pihalle toinen toistaan surkeampia Tähtien sota -pelejä, eikä niistäkään suurin osa ollut enää sen itsensä tekemiä. Tämä ei ole aivan reilu arvio, sillä vaikka LucasArts lisensoikin paljon pelejään ulkopuolisten studioiden tehtäväksi, se oli aina tiiviisti mukana niiden kehitystyössä. Lisäksi mukaan mahtui myös kokonaan uusia yrityksiä, kuten Thrillville, Mercenaries: Playground of Destruction ja Fracture. Star Wars: The Force Unleashed oli kokonaan LucasArtsin omaa tuotantoa ja onnistui vielä antamaan aiheelle uutta virtaa, vaikka jatko-osa olikin sitten jo pettymys.
LucasArtsin viimeisiä vuosia vaivasi kieltämättä sisäinen myllerrys, kun yhtiö etsi selkeästi uutta suuntaa, jota vaihdettiin toimitusjohtajan tavoin tiiviiseen tahtiin. Joka tapauksessa on selvää, että paluu Lucasfilm Gamesin kaltaisen loiston aikoihin olisi ollut hyvin epätodennäköistä, mutta niin kauan kuin pelitalo oli olemassa, pelaajien keskuudessa eli toivon kipinä. Nyt suljettujen ovien taakse jää valtava määrä pelihistoriaa, jonka vaikutusta nykyiseen pelimaailmaan ei voi vähätellä. Ei tarvitse kuin katsoa sivulle 58, josta löytyy kotimaista työtä olevan Fester Mudd -seikkailupelin arvostelu. Sitä ei olisi syntynyt ilman LucasArtsin vaikutusta. LucasArts voi siis jäädä menneisyyteen, mutta sen perintö elää niin pelaajien kuin pelintekijöidenkin sydämissä.
Miika Huttunen, Pelaaja-lehden päätoimittaja
Kirjoitus on julkaistu Pelaaja-lehden 128 toukokuun numeron pääkirjoituksena.