Kirjoittaja on Pelaajalehti.comin rekisteröitynyt käyttäjä, eikä kuulu Pelaaja-lehden toimitukseen. Kirjoittajan mielipiteet tai näkemykset eivät edusta H-Town Oy:n tai Pelaajan virallista linjaa.
3DS:n osto on varmaankin yksi parhaista asioista mitä olen lähiaikoina tehnyt. Ihan vain sitä varten, että se on mahdollistanut pelien nauttimisesta, vaikka aikaa on vähän. Suosittelen samaa muille isille ja äideille, jotka tuskastelevat, että eivät oikein ehdi enää pelata kun on tullut perheenlisäystä.
Tokihan sitä ehtii melkein enemmänkin pelata lapsen alkutaipaleella, kun pieni ihminen usein nukkuu suuren osan ajasta, mutta odottakaa vain kun lapsi alkaa juoksentelemaan ympäri asuntoa ja leikkiäkin pitäisi. Töistä tultua aika menee muksun kanssa ja omaa aikaa tulee sitten, kun lapsi on saatu unten maille. Ja jos olette samanlaisia kuin minä, että vaimonkin kanssa olisi mukava jotain tehdä ja untakin pitäisi saada lähemmäs 7 tuntia, jää se varsinainen ”oma aika” tuntiin tai enintään kahteen. Pelaamista helpottaa hämmästyttävän paljon käsikonsoli.
Herään aamulla tunnin ennen töihin lähtöä, pitää olla hiljaa, kun muut vielä nukkuvat. Ei siis mitään mahdollisuutta, että voisi alkaa tietokoneella tai konsolilla pelailemaan, joten onneksi 3DS on käden ulottuvilla. Töissä kahvitauoillakaan ei tarvitse tuijottaa enää seinää, kun taskusta löytyy parempaakin pelattavaa kuin Angry Birds. Kotiin tultuani ehtii aina jatkaa vaikka vähän Fire Emblemiä, kun tulee vaikka vain parin minuutin tauko ties mihin leikkeihin pojan kanssa. Helppoa, kun kannen aukaisemalla ollaan jo pelissä ja kannen sulkemalla tilanne on tallessa. Tämä onkin ehkä se suurin vaikuttava asia, jatkamisen ja lopettamisen vaivattomuus.
Kahvitaukoa odottaa innolla
Jos alkaisin pelaamaan tietokoneella tai televisiolla mitään, kiinnittäisi se turhan paljon huomiota pois pojan mahdollisista omista leikeistä, jos sellainen tilanne tulisi eteen. Vaikka välillä voimmekin yhdessä jo kolmevuotiaan kanssa kokeilla erilaisia pelejä, en varsinaisesti näe, että siitä olisi hyötyä jos isi pelaa BioShockia tai Civilizationia ja pikkuinen tapittaa vieressä. Kerran kokeilin Ni no Kunia kun poika oli valveilla, onhan se sentään lastenpiirretyn näköinen ja sehän varmaan näyttää kivalta lapsenkin silmissä. Se vain sai sen aikaiseksi, että poika otti kaikki kättä pidemmät asiat ja alkoi huiskimaan kuin mikäkin miekkasankari. Eihän siinä kai muuten ole vikaa, mutta kun puukauha kopsahtaa otsaan niin parempi ehkä leikkiä jotain vähän rauhallisempaa. Muutenkin turhaa väkivaltaa – oli se sitten vaikka Mario, joka lyö nyrkillä Super Mario 64:ssä – on ihan hyvä välttää vielä tässä iässä, kun pieni ihminen ei oikein ymmärrä. Käsikonsolilla pelatessa ei tarvitse muita häiriköidä.
Kyseessä ei myöskään ole vain se fakta, että käsikonsolipelit tehdään pienissäkin erissä nautittaviksi, vaan isommatkin pelit maistuvat oikein hyvin. Tässä tapauksessa esimerkkinä The Legend of Zelda: Ocarina of Time 3D. Peli, jota olin edellisen kerran pelannut 14 vuotta sitten, piti tiukemmin otteessa kuin mikään muu koko pelin keston ajan. Tietokoneella ja ”isoilla” konsoleilla pelatessa syystä tai toisesta kun jokin peli innostaa niin innostus lopahtaa hyvin nopeasti ja sitten jää peli kesken. Luulen, että tällä hetkellä osasyy asiaan on se pelaamisen aloittamisen vaikeus. Huomattavasti helpompaa ottaa pöydältä laite, avata kansi ja peli jatkuu. Ehkäpä osittain syy oli myös siinä, että Ocarina of Time on yksinkertaisesti yksi parhaista videopeleistä koskaan…?
Kyllä sitä aikaakin pystyy upottamaan..
Tällä hetkellä pelaan kahta peliä aktiivisesti, Fire Emblem: Awakening ja Pokemon Black. Pokemon Platinumin sain juuri hetki sitten läpi ja muutamassa viikossa peliaikaa kertyi 62 tuntia. Siihen sisältyi kaikki ruokatauot ja kahvitauot töissäkin, mutta lyhyistä sessioista huolimatta etenin pelissä, ja se on asia, joka tuntuu aina hyvältä. Suosittelen lukemaan erakon mainion blogin pelien kestoista, sillä minusta on alkanut tuntua siltä, että pelaisin itse mielummin satatuntiset eepokset käsikonsolilla ja lyhyitä rymistelyjä kotikonsolilla (pc:llä toki Civilization-sessiot kun aika riittää ja innostus taas iskee). Pelien ”eeppisyydestä”, tai ehkä paremmin sanottuna immersiosta, voi olla montaa mieltä, kun käsikonsoleilla pelaamisesta puhutaan, mutta kyllä sitä hyvistä tarinoista voi nauttia pienemmälläkin ruudulla.
Normaalin kokoista 3DS:ää en kyllä olisi millään itse ostanut, sillä siinä on jo pienempi näyttö kuin omassa puhelimessa. Rajansa kaikella. Mitä enemmän saa yksityiskohdista selvää vaikka Ocarina of Timestä puhuttaessa, on isompi näyttö fiiliksen kannalta aina parempi. Paras fiilis saavutetaan siis televisiolla, mutta helppokäyttöisyys tulee taas käsikonsolilla vastaan. Voisinkin väittää, että 3DS XL on juuri täydellisen kokoinen, sillä se mahtuu aivan helposti kaikkiin omiin taskuihin, eikä ole missään nimessä liian pieni. Juuri sopiva. Toki Fire Emblemin ja vanhojen Pokemonien kaltaiset pelit toimivat vaikka tulitikkuaskin kokoisella ruudulla, mutta nyt ollaan kuitenkin siirtymässä näyttävämmän näköisiin peleihin, kuten esimerkiksi tulevat Pokemonit.
Lyhyet ajat yhteenlaskettuna
Loppuun tahtoisin sanoa, että vaikka 3DS on hyvä ihmisille, joilla on vain vähän aikaa ja lyhyitä hetkiä käytettävänä pelaamiseen, suosittelen sitä ehdottomasti muillekin. Kyllä ne pelitkin nimittäin hyviä ovat. Ai joo, ja entäpä se 3D? Täysin turhaa roskaa, jota en koskaa pidä päällä, hyi. Ja nyt, vihdoinkin takaisin Fire Emblemiä pelaamaan.
– Demppa
Jos haluat saada oman tekstisi julkaistua Pelaajalehti.comin Blogit-osiossa, rekisteröidy sivustolle ja lue julkaisuohjeet täältä.