Ennen oli kaikki pahemmin

Super Mario 3D Land. Pelasin, läpäisin, nautin, mutta jotain puuttui. Missä kirosanat? Missä turhautuminen? Nyt on pakko nostaa tämä asia tapetille!

21.11.2011 11:25

Minua ärsyttää hyvin suuresti kalkkikset, jotka toistelevat: ”Minun nuoruudessani oli vaikeampaa”.

Kaikki on aina ennen ollut hankalampaa. Armeija, tiedonvälitys, elannon hankinta ja videopelit. Elämän kuuluukin muuttua helpommaksi teknologian kehittymisen myötä. Meidän vanhemmat pitävät meitä pullamössösukupolvena, mutta heidän vanhempansa pitävät heitä. Rimpsu jatkuu aikojen alkuun asti.

Vaikka niin paljon vihaankin sitä, miten parhaat päivänsä jo tuhlanneet vanhukset nostavat itseään nuoremman sukupolven yläpuolelle, minun on silti pakko liittyä tähän porukkaan nyt. Kai se sitten oli vääjäämätöntä.

Pelit, voi miten helppoja ne nykyisin ovat

Minä aloitin pelaamisen NESin valtakaudella, kuten moni ikäiseni kaveri. Tuohon aikaan ei ollut olemassa helppoja pelejä. Useissa peleissä pelaaja sai määrätyn määrän elämiä ja jos ei homma niiden avulla hoitunut, usein koko peli alkoi alusta.

Läpäisin kymmeniä NES-pelejä aikoinaan. Mukana oli myös todella vaikeita pelejä. NESillä jo normaalitkin pelit kusivat pelaajansa silmään ihan joka välissä, yrittäen viedä kaikki ihmisyyden rippeet ohjainta pitelevästä kiroilijasta. NESillä pelatessa ärsytti aina se, ettei sanavarastosta löydy tarpeeksi pahoja kirosanoja.

NES-nuorena Super Mario Bros -sarja on minulle hyvin tärkeä.  Olin hyvin innoissani, kun näin miten 3DS:n Super Mario 3D Land ottaa vaikutteita SMB3:sta, joka on siis Mario-peleistä paras minun kirjoissani..

Läpäisin 3D Landin ja nautin lähes jokaisesta hetkestä. Jotain kuitenkin puuttui.

Läpijuoksu, ei tasoloikka

Super Mario -pelit ovat aina sopineet kaikille, nuorimmille ja vanhuksille. NESillä ne edustivat pelisuunnittelun kärkeä. Peli ei kusettanut pelaajaansa, vaan oli reilun haastava. Esimerkiksi Super Mario Bros. 3:n viimeisissä kentissä joutuu ihan oikeasti taistelemaan oman henkensä puolesta. Eikä sekään yleensä riitä, vaan Game Over vilkkuu vääjäämättä ruudulla. Myös ensimmäinen Super Mario Bros on loppupuolella melko haastava.

Super Mario 3D Landissä lisäreitä kertyy huikaisevaa tahtia eikä niitä menetä koskaan. Yhdessäkään kentässä ei kuole yli kolmea kertaa putkeen. Peli ei haasta pelaajaansa eikä näin ruoki sielua tai kartuta sanavarastoa, kuten Mario-pelien kuuluisi.

NES-aikakaudella ei pelätty kiduttaa lapsia. Jokaisen pelin läpäisy vaati useita yrityksiä. Mitään ei pelattu läpi tuosta vaan. Super Mario 3D Landin taas pelaa läpi, vaikkei oikeasti edes yrittäisi. Edes viimeiset kentät eivät tarjoa tippaakaan haastetta, jotta varmasti kukaan ei pahoittaisi mieltään.

Enkä edes pyydä mitään mahdottomia kenttiä, vaan reilun haastavan Mario-pelin, joka viihdyttää, mutta saa myös pelaajansa venymään, edes vähän.

Lisää luettavaa