Free to play- eli niin sanotut ilmaispelit ovat tulleet jäädäkseen. Ne ovat ajat sitten vallanneet tietokoneet sekä mobiililaitteet ja aloittaneet siirtymisensä nyt myös konsoleiden puolelle. Tätä vastaan on turha kiukutella, eikä ilmaispelien lisääntyminen tarkoita sitä, että maksulliset pelit katoaisivat minnekään. Kuten on jo todettu, kyseessä on tekijöille vain yksi uusi tapa ansaita peleillään niiden pelkän myymisen lisäksi. Pelaajat voivat itse valita, kumpi malli heitä itseään kiinnostaa ja miten he rahojaan pelaamiseen käyttävät.
Pelien ilmaisuuden voi tietenkin toteuttaa hyvin tai huonosti. Mobiilialustoilla malliesimerkki surkeasta toteutuksesta on uusi Dungeon Master, jossa on vaikea tehdä juuri mitään löysäämättä kukkaron nyörejä koko ajan. Mobiilipeleissä ilmaisuus yleensä tarkoittaakin sitä, että pelaamisaikaa rajoitetaan keinotekoisesti, ja sitä voi kiertää maksamalla. Mutta hyvätkin ilmaispelit, joita haluaa pelata ja joihin on valmis käyttämään rahaa, on tehty nimenomaan tuhlaamaan aikaa. Niissä peliaikaa on harvoin rajoitettu ja ilmaisuusmalli on yleensä varsin reilu, kunhan on vain aikaa pelata tarpeeksi. Muutoin pitää kaivaa niin sanotusti kuvetta. Toisin sanoen aika on ilmaispeleissä kirjaimellisesti rahaa.
Vaikka omasta mielestäni pelaan tietenkin vain hyviä pelejä – olivat ne sitten ilmaisia tai maksullisia – on mieleeni pakostakin hiipinyt monien pelaamieni ilmaispelien kohdalla, että onko tässä mitään järkeä. Ei varsinaisen pelaamisen takia, vaan siksi, että tuntuu kuin olisin osa jonkinlaista pirullista noidankehää. Minun on pelattava jotain peliä koko ajan vain siksi, ettei siihen käyttämäni raha tai aika tuntuisi menneen hukkaan – joten pelaan sitä lisää käyttäen siihen taas lisää rahaa ja aikaa.
Tietenkin näissä hyvissä ilmaispeleissä on jotain, jonka vuoksi niitä haluaa ylipäänsä pelata. Jos ne eivät kiinnostaisi, miksi niihin sijoittaisi aikaa ja rahaa lainkaan? Mutta ovatko ne silti kaiken tämän ajan ja vaivan arvoisia? Eikö samanlaista viihdettä tai pelikokemusta irtoaisi maksullisista peleistä, joita voi pelata juurin niin paljon tai vähän kuin haluaa ilman tunnetta, että jotain menee hukkaan?
Nykyihminen haluaa lähtökohtaisesti vastinetta rahalleen ja etenkin ajalleen, ja juuri pelaajat ovat tämän suhteen äärimmäisen kriittisiä. Siksi tuntuukin hassulta, että ne pelit, jotka antavat eniten vastinetta ajalle ja rahalle, samalla myös vaativat niitä aivan eri tavalla kuin maksulliset. Ne antavat toisella kädellä ja ottavat toisella takaisin. Se saa kaipaamaan viattomampaa aikaa, jolloin peleillä ei ollut tarvetta koukuttaa meitä työltä tuntuvaan raadantaan – vaikka se olisikin paketoitu kiinnostavaan muotoon.
Miika Huttunen
Pelaaja-lehden päätoimittaja
Kirjoitus on julkaistu Pelaaja-lehden maaliskuun numeron 138 pääkirjoituksena.